perjantai 31. heinäkuuta 2009

Normi jumppaa

Tempo saatiin onnellisesti kotimatkalle ja nyt kai tuo on jo jossain Ruotsin maalla ajelemassa. Voin kyllä suositella kaikille joilta puuttuu viikonlopuista sisältöä Tempon majoittamista. Vaikka mitään sen kummempaa ei yleensä tapahdu, niin kyllä jotenkin viikonloppu liittyy aina niiden legendaaristen joukkoon =)

Alkuviikosta henkisen hieronnan jälkeen oli hyvä aika mennä pitkästä aikaa ihan lihanhierojalle. Sekin oli tavallaan ikimuistoista :D Vaikka minulle kyllä jokainen hieroja sanoo, että voisi nämä reidet hieman paremminkin olla auki (kaunistellusti sanottuna). Tällä kertaa kävi niin, että niitä näitä jutusteltuamme hieroja kysyi minulta: -Pystytkö sinä kävelemään? No en kyllä siihen keksinyt mitään näppärää sanottavaa, vaan vastasin yksinkertaisesti: -Tulin pyörällä...

Tuosta onkin sitten jumpaa riittänyt ja voisinkin jo ainakin itselleni uskotella, että tilanne on menossa parempaan suuntaan. Ja onpa lihashuolto ollut jo sillä tasolla, että eilen kun hinkkasin reisiäni tuleen ennen venyttely sessiota, TRIvaimo nimitteli minua "maaniseksi reiden hierojaksi" (MRH). Liekö sitten hyvä vai huono homma, mutta kuitenkin...

Viikonlopuksi pakkaamme taas kerran tuon armoitetun vuosikerta sotaratsumme ja suuntaamme kohti Nokiaa tapamaan Pirkanmaan pitkätukkaa. Siinäpä sitä taas juttua riittää kun kaksi Umpisavolaista kertoo kokemuksiaan maailmalle muutosta :D En kuitenkaan ole niin hurja, että EM -valmistautujaisiin kepittelisin samalla tuon IM SM kisan, vaan tyydyn huomiseen sprintti kilpailuun. Sunnuntaina kiritän sitten SM:kisalaisia uinti osuudella. Joten jos joku tarvitsee viestiporukkaan uimaria niin olen vapaaehtoinen...

Kuvassa vielä lukijoille tukkoinen hanuri ja puisevat takareidet Joroisilta :D Ai niin, kannattaa myös tsekata TRIvaimon uusi ulkoasu ja uudet tavoitteet...

maanantai 27. heinäkuuta 2009

Pyöräily viikonloppu

Kun pakkotyökeskuksesta oli selvitty keskiviikko iltana, niin meno ei kerennyt kauaksi aikaa tasoittua. Yhden välipäivän jälkeen Tempo itse kolkutteli meidän ovella valmiina SM -ratapyöräilyyn. Minun roolini oli muutaman vuoden tauon jälkeen palata takaisin rata kisoihin, mutta tällä kertaa Tempon huoltajana.

Lauantai oli stten se päivä kun Tempo päästettiin viimein irti. Neljä kilometriä ei vielä Tempon parhaita puolia tuonut esille, mutta tuloksena kuitenkin SM -pronssi. Saavutus ei ole huono, kun Tempo veteli aikalailla kylmiltään ilman ratapyörää normaali tempokoneella. Kuvia ja tunnelmia löytyy taas galleriasta. Kuvat kannattaa katsoa vaikka ihan vain siksi, että siellä on aikalailla hienoja otoksia erilaisista ajoasennoista...

Sunnuntai oli sitten päivä, jolloin eksyin itseäni kovempaan seuraan. 165 kilmetriä peruspyöräilyä Pasi "Animal" Ahlroosin ja Jakke "Tempo" Rissasen kanssa. Reissu suuntautui erittäin hienossa kelissä ja erittäin hienoissa maisemissa tuonne länsi puolelle. Tulihan siinä ajattua sitten arvatenkin pieni kovakin pätkä, kun Tempo alkoi virkistyä 100 kilometrin kohdalla ja ehdotteli vuorovetoa. Kaikkien yllätykseksi Animalillakaan ollut mitään pientä vauhti leikittelyä vastaan :D

torstai 23. heinäkuuta 2009

Joroinen 09 - lopputulema

Joroinen saatiin pulkkaan lauantaina ja kilpailu oli vähintään yhtä tiukkaan kuin etukätään voitiin kuvitella. Miehissä voiton pitkän ja tiukan kamppailun jälkeen vei Pätkä Toivanen. Naisissa voiton korjasi Merja ohitettuaan Tiinan juoksuosuudella. Voittajat eivät olleet yllätyksiä ja muutenkin sijat heidän takanaan ratkottiin jo etukäteen kovimpien kesken. Kilpailun taso nousi mielestäni kansainväliselle tasolle... Kuvassa Pätkä runttaa irti muista. Kisakuvat kannattaa tällä kertaa todellakin katsoa täältä. Perjantaina pääsin itse kameran taakse ja SM -kisan kuvauksen hoiti TRIvaimo.

Briefly in english. Last weekend we had finnish championships in 70.3 distance. Toivanen and Kiviranta took the first places. My race was not the best. I still suffer leg problems but I was still able to keep nice speed first two hours. Look the race photos from here.(Joroinen09)

Oma tulokseni ei vieläkään jättänyt hirveästi kerrottavaa, mutta olihan se todella hienoa, että sain edes muutaman ensimmäisen tunnin nauttia kunnon vauhdista. Toisaalta kuitenkin ongelmien peräke on nyt tiedossa ja työskentely tilanteen korjaamiseksi on jo aloitettu. Eiköhän se homma vielä tästä aukea ennen lumen tuloa :D

SUOMEN TRIATHLONTIETÄJÄKSI 09 osoittautui Maija&Seppo combo. Pari pystyi haistelemaan ainoana oikean tuloksen jo ennakkoon, eikä uusintoja tänä vuonna tarvita. Onnittelut voittajille. Kiitokset myös kaikille osallistujilla. Osanotto oli ennätyksen omaista :D

Alakuvassa on todisteita siitä, että myös Tomppa nähtiin reippailevan kisan tahtiin. Liekö kysymyksessä aikomus haastaa Luoto ja konkarit, vai pelkästään karmiva kisainnostus...



ps. Kisaseloste on hieman myöhässä, koska kotiuduin Pulukonkosken pakkotyökeskuksesta vasta eilen :D

tiistai 14. heinäkuuta 2009

Joroisen ennakkotunnelmat ja triathlontietäjä visa


Joroinen on siis edessä ensi viikonloppuna. Oma tilanteeni on hieman arvoitus itsellenikin. Reeneissä on olut melekosta vaihtelevuutta, eli siis hyviäkin hetkiä on ollut ja palutuminen USAn kiertueelta tuntuisi olevan ihan kunnossa. Nähtäväksi jääkin sitten onko paketti jo kasassa vaadittavalla tavalla CDAssa paljastuneiden ongelmien jälkeen.

Kilpailun taso on taas tänäkin vuonna kotimaisittain kohillaan. Lähtölistalta löytyy, niin vanhoja lengendoja kuin uusia tulokkaitakin. Itselleni mielenkiintoista on Törmäsen tämän vuotinen paluu ja miten Luoto kiihtyy lyhyellä matkalla nyt paremmin reenanneena. Toivanen suorittaa paluun Joroisiin muutaman vuoden tauon jälkeen. Mitkä ovat sitten Toivasen jalat ja miten avioituminen on kuntoon vaikuttanut. Hast on nyt reenannut enempi pitkälle matkalle, joten olisiko hän johdossa jo juoksun alkaessa? Ja onhan meillä tämä nuorempi vitja, eli Tuukka, Darby ja minä, joko meistä olisi valtikan viejäksi. Entä nuo idän ihmeet? Niistä ei kyllä minulla ole mitään tietoa... Tai olisiko sitten yllättäjän vuoro. Miten olisi oman kylän Kutvonen tai nuoresta iästään huolimatta kokenut Tatu... Huhut kertovat, että tuore tempo ajon suomen mestari Tempo Rissanen olisi tulossa kuntosarjaan, joten kävisikö sittenkin niin, että kuntosarjalainen veisi homman kotiin?

Elikkä kun jo yleisöstäkin kerkesi tulla pyyntöjä, niin julkaistaan tähän loppuun SUOMEN TRIATHLONTIETÄJÄ 09 visa avatuksi. Säännöt ovat selvät: Laita kommentteihin oma kärkikolmikkosi ja nimimerkki. Oikea voittaja tuo 3 pistettä, oikea kakkonen 2 ja oikea 3 tuo yhden pisteen. Voittajat julkistetaan tulosten selevittyä... JA palkinnot ovat taas huikeat :D

maanantai 13. heinäkuuta 2009

Taas tuli vuosi lisää.

Viime postin jälkeen on taas tapahtunut. Postia kirjoittaessa minulla olivat juuri takana Pätkän melekein selevät -polttarit. Nyttemmin Pätkä on sitten saatu onnellisesti avioliiton onnelliseen satamaan. Tuona viikon takaisena rakkauden viikonloppuna (samana päivä) avioittui myös lapsuuden kaverini. Eli viikonloppu meni todella syvällisten kysymysten parissa ja autoillessa juhlien välissä. Ja kaiken lisäksi pikkuvelikin kihlasi pitkäaikaisen tyttöystävänsä...

Tämä viikonloppu meni sitten juhliessa omia synttäreitä. Juhlat alkoivat jo perjantai iltana kun suuntasimme Linnanmäelle. Kyllä se vaan vajaa kolmekymppinen nuortuu kun pää käännetään ylösalaisin. No jossain vaiheessa laitteesiin juosteessa ja jonoissa ohittelun omassa huomasin, että muut ikätoverit olivat paikalla lähinnä lapsiensa kanssa :D Lauantaina oli vuorossa pitkästä aikaa Viron kiertua ilman mitään urheiluromppeita rakkaan anopin seurassa... Virallinen eilinen juhlapäiva meni sitten jo ihan normaaleissa tunnelmissa pitkän lenkin parissa.

Viimeisestä kisasta on sitten taas vierähtänyt sopivasti aikaa ja palautuminen on suoritettu loppuun. No palatuminen meni sen verran nopeasti tällä kertaa, että oisi kai tuo ollu mahdollista osallistua jo lauantaina O -matkan SM starttiin. Pysyin kuitenkin alkuperäisessä suunnitelmassa kun täällä oli talo täynnä vieraita :D Ensi viikonloppuna kilpaillaan sitten Suomen kesän lengendaarisin kisa, eli aina yhtä sateinen Joroinen. Viivalle on oman käsitykseni mukaan tulossa kaikki kovat kotimaiset ja lisäksi vielä bussillinen kovia tuolta rajan toiselta puolelta. Eli varmaa on, että kylymä ei tänä vuonna tule vaikka välillä tulisi vähän räntääkin :D

Kuvassa ollaan vielä CDAn lähtötunnelmissa...