sunnuntai, 30. elokuuta 2009

Vaikealle kaudelle arvoisensa päätös


Eilen siis käytiin kauden viimeinen kilpailu. Tulos, aika 9.12, hävinnyt chip, kaksi puhjennutta rengasta, maraton 3.03. Keli ei tällä kertaaa ollut mikään nopea, siitä piti huolen sadekuurot ja päivän mittaan yltynyt tuuli.

Oma kisa lähti liikkeelle ihan kivasti. Uinti-ilo jotakuinkin odotetunlainen, joskin ilman uintitaukoa minulla olisi ehkä ollut tsäänssit pysyä edellisessä porukassa. No kuitenkin uinnin aikana hävitin elämäni ensimmäistä kertaa chipin :D Pyörä lähti todella mukavasti liikkeelle ja eka kierroksen lopulla ajelinkin kisan kolmosen kanssa kymppisakin tienoilla hyvässä nousussa. Siitäpä se sitten lähti ja koin elämäni ensimmäisen rengasrikon. Matka jatkui, mutta 15km päästä sama rengas pamahti uudelleen. Syy varmasti vain oma huolimattomuus, mutta minkäs teet kun on kiire, niin on kiire. No onneksi juuri tuolle paikalle sattui sitten katsoja ja sain häneltä uuden kemmin, mutta aikaahan se otti, kun semmoisella norminokkahuilulla latasin kumin ajokuntoon. Siinä meni sitten kierros vähän itseä kerätessä, mutta lopussa ajelu oli osittain jo ihan vahvan oloista... Juoksun alku oli tosi tukkoinen, tai ei muuten, mutta oli saanut nuo sääret tosi helliksi. Kympin kohdalla tarkastin väliajan 45min ja totesin, että kyllä tervemies juoksee maratonin alle kolmen. No siitä sitten alkoi kova rynnistys, mutta lopputuloksena aika, joka oli muutaman minuutin päälle kolmen :(

Joten siis eipä olisi kausi paljon osuvammin päättyä. Nyt mies oli jo vähän hereillä, mutta sitten tulee tuota lajiin kuuluvaa ihan roppa kaupalla. Tästä on kyllä hyvä nyt siirtyä ylimenokaudelle, ei ainakaan vielä tee mieli lenkille. No voihan se mieli jo ensi viikolla muuttua, kun suuntaan taas yön aikans täältä Hollannista Vuokattiin opintojen pariin. Saa siis nähdä, muuttuuko pänttääminen legendaarisiin tasatyöntöharjoituksiin :D

perjantai, 28. elokuuta 2009

Viimeiset kommentit


On sitä saatu tuon Toivasen kanssa jotakin aikaiseksi. Vielä vuosi sitten huone oli täytetty AJAX aiheisesti :D


ValvovaSilmä ei anna hetkenkään rauhaa... Sieltä se mulkoilee valmistautumisen viimmeisiä metrejä.


Vai että Hollannissa ei tuule!? Ainakin nuo täkäläiset kestää pystyssä. Keskellä meikäläisen söpö 44nen ...

Viimeinen kannsien oakkaus ja tarkistu on siis vielä jäljellä, mutta muuten kaikki voitava on tehty. Lupaamaani LIVE seuranta vinkit tulevat nyt, Paikallis TV, toinen mahdollinen TV ja sitten vielä kisasivu. Jos kerran lähetys on, niin kyllä sen noilla avuilla pitäisi löytyä.

Rekisteröinti

Näillä jaloilla sitä huomenna sitten paukutellaan. Täällä oli tarjolla sen verran täräkkää tussia, että numerot leitettin jo edellisenä päivänä.

Pyörä on nyt ollut parkissa hyvän tovin. Huomenna vaan muovit pois ja baanalle.

Tuonne sitten sekaan pulahdus. Täällä tuo vesi on Savolaisittain lähempänä velliä, mutta järjestäjän mukaan silti hyvä laatuista :D

Tässä sitä on se suora, jossa on ennenkin suomalaisia paarilla (baarista) kannettu. Tuonne vaan sopiva aika taululle ja juhlat on valmiit alkamaan ...

torstai, 27. elokuuta 2009

Terveiset Hollannista


Moro täältä Hollannista. Tänne on siis päästy perille ja kuten kuvassa, tasaista riittää. Kuva on tämän päivän herättelylenkiltä ja mittarin mukaan mittaa suoralla oli 8km. Huomenna sitten on aika rekisteröinnin, pyörän luovutuksen ja muun asiaan kuuluvan.

Sen verran huhuja on kuulunut, että moninkertainen kisanvoittaja Gerrit makaa pyöräkolarin takia sairaalassa. Muuten osanottajalista näyttää siltä, että hyvällä suorituksella meikäläinen voi olla aika hyvilläkin sijoilla. Kisaa voi muuten seurata vissiinkin livenä netissä, laitan linkin vielä kunhan saan sen selville, mutta kisasivulta luulisi sen myös löytyvän ennen starttia. Palaillaanpa kunhan taas tulee lisää uutuuksia ...

tiistai, 25. elokuuta 2009

Vanhat metodit, mutta uudet kujeet


Tämä kuva on vuodelta 2007, kun TV:stä tuttu Antti piiskasi joukkuetta huippu tuloksiin Hawaiilla :D

Eilen TRIvaimo tuli töistä kotiin Gold Hammer kainalossa. Aluksi luulin, että asialla oli jotakin tekemistä firman pesisporukan kanssa, mutta myöhemmin selvisi, että lyöntiharjoittelua tuo hullu vain halusi ...

Tänään alkaa tankkaaminen. Tankkaus hoidetaan normaalilla kaavalla, eli nyt kolme päivää energiaa koneeseen ja viimeinen päivä sitten otetaan ihan normaalisti ( tai ehkä hieman niukemmin) ruokaa. Reenin puolella ei sitten voikkaan tehdä kovin kummoisia. Tänään ihan lepo, ehkä illalla pientä aktivointia. Huomenna uinti. Tortai aamuna lennän, sitten Hollantiin. Paikan päällä teen vielä kevyen pyöräilyn ja perjantaina kevyttä uintia. Sitten keho onkin täysin tulessa lauantaiaamun starttia varten.

maanantai, 24. elokuuta 2009

Uintitauko

Takana on nyt reilun viikon uintitauko noiden haavojen parantamiseksi. Haavat alkavat olla nyt siinä tilassa, että suuntaan tästä tuonne Kuusijärveen paukuttelemaan ja purkamaan viikon aikana pakkautuneen innon. Viimeinen viikko kuluu muutenkin varmaan uinnin merkeissä. Huomenna muutamia valmistavia harjoituksia ja keskiviikkona vielä altaassa hyvät jyräytykset. Kuvassa suuntaan toiselle kierrokselle CDA kisassa.

Eilen tuli muuten käytyä välillä vieraissa. Oltiin nimittäin TRIvaimon kanssa kattomassa naisten EM -futista. Kivasti oli porukkaa kattomassa ja mikä hienointa Suomi voitti. Vaikka minä nyt en mikään futis asiantuntija olekkaan, mutta eiköhän tuo meidän kotoinen Kupsi olisi ollut leidien kanssa aika tiukilla :D

torstai, 20. elokuuta 2009

Antibioottia

Huh huh, kyllä tuo antibioottikuurin on vaan ihan kova kuuri. Tai ei kai se muuten, mutta tuo pakki on vähän ihmeissään hommasta. Viimeistään lenkillä sen huomaa, kun ei oikein imeydy, niin sitten väsyttää :D Tai voihan se viisi h nousevalla teholla ottaa veronsa muutenkin...

Tosiaan sain tuohon jalkaan tulleeseen vekkiin varmuudeksi antibiootit. Edellisestä kuurista on kulunut ainakin 8 vuotta, joten johan tuo oli aikakin. Itse sitten määräsin itselleni kuvassa olevat antiantibiootit (biootit), jotta mahakin seleviäsi jollain tavalla tuosta iskusta. No, TRIvaimo on taas ollut innoissaan tuosta meikäläisen reseptistä, kun on taas joutunut tyytymään pelkkiiin torjuntavoittoihin ikuisessa ilmatilataiselussa :D

Reeni on siis hieman kokenut muutoksia noista menneistä kolauksista ja hoidoista. Oikeastaan kolaus aiheutti sen, että tällä viikolla ei juurikaan ole veteen asiaa muuten kuin suihkussa. Toisaalta voi olla hyväkin, että tuli muutama extra lepo, kun pitkänmatkan kisa kuitenkin vie aina oman aikansa palautua. Viikonloppuna on vielä edessä muutama hyvä reeni ja sitten on taas aika ristiä kädet kaudenlopetusta varten...

tiistai, 18. elokuuta 2009

Kisaparta muotia HCMnilta

Kyllähän niin on, että kyllä kisa parta sen suorituksen tekee. Tässä muutamat malli suoritukset, vaikkakin näillä malleilla voi olla himpun ongelmia laittaa märkäpuku kiinni (vaikka vetoketju olisi selkäpuolella).

Kuvassa yksi on luotettu tuuheuteen ja takkuisuuteen.

Kuvan kaksi parrasta kuvastuu kokemus. Tuolla on kyllä vedetty ennenkin.

Kolmannessa kuvassa on haettu Sormusten (lenkkareiden) Herra vaikutelmaa.

sunnuntai, 16. elokuuta 2009

Tilasto kolinaa

Vähän napsahti. Hetken kuvittelin osaavani lentää ja ajattelin, että minusta tuli vihdoinkin teräsmies. Kuitenkin asvaltin päällä ollut sora otti luulot lopulta pois...

Hoidin haavojani sitten HCMn lähtöpaikalla. Itse urheilijan kurkkiessa ovelta.

Päivän päätteeksi meidän TRIperhe sai ensimmäisen aidon maratoonarin.

Silloin tällöin sattuu ja tapahtuu. Eilen tosiaan menin sitten kylelleen. Mutta niin kai se vaan on, että kun aikan ajelee, niin joskushan se napsahtaa. Itse ainakin olen aikaisemmin säästynyt hyvin kaatumisilta ja kyseessä taisi olla oikeastaan ensimmäinen tuommoinen, joka vaatii hieman hoitoa. Toivoa vaan nyt sopii, että säästyisin isommilta tulehduksilta ja, että tuo venähtänyt niska tulisi kuntoon...

Oli eilinen muutenkin suuri päivä. TRIvaimo kiputteli Helsinki City Maratonin. Aika oli ihan mukava 5.13.35 ja itse suorittaminen sitäkin mukavampaa. Itse hoitelin taas huoltohommia hieman jäykällä niskalla. Kuvia tapahtumasta löytyy tuolta kuvagalleriasta. Onnittelut TRIvaimolle ja kaikille muillekin kisan tehneille.

tiistai, 11. elokuuta 2009

Kannustaja09

Koska kannustuksen ja huoltamisen merkitystä on turha vähätellä TRIkisoissa. Julkaisenkin nyt postin, jossa esitellään PROkannustus osastoa. Kuvat on otettu kauden 09 kilpailuista omasta ja muiden toimesta.

Kuvassa yksi pureudutaan avunanto puoleen. Varustuksena tällä neidolla on huomattava määrä kaasupatruunoita ja vararenkaita.

Kuvassa kaksi on nuorempaa kannustaja sukupolvea. Kannustus voidaan siis viedä aivan äärirajoille asti. Kannustajista toinen taisi kuitenkin tulla siihen tulokseen, että itse kilpaileminen olisi ehkä helpompaa.

Kuvassa kolme esiintyvällä henkilöllä on voimakas sukurasite. Tästä syystä henkilölle on sitten kasattu oikein kunnolla kassia ja nyssäkkää. Kieltäytyminenkään ei ole mahdollista.

Kuvan neljä kannustaja ei hevillä hyydy, vaan kannustaa samalla innolla vuodesta toiseen. Toivoa vaan sopii ettei kisapaikka muutu.

Kuvasta viisi kuvastuu kokemus. Vaikka vieressä olisi päätäpidempää porukkaa, niin varmaa on, että Suomen lippu heiluu kuitenkin korkeimmalla.

maanantai, 10. elokuuta 2009

EM -reportaashi

Pitkästäaikaa juoksu näytti ihan juoksulta

Oma juotto osoittautui kisassa elintärkeäksi

Aina on aikaa ottaa myös yleisö haltuun :D

Tsekkiläinen palkintokaappi

Proteiini on tärkeä osa urheilijan ravintoa

no niin, kuljettuani todella monien ruutujen kautta, nyt sitä ollaan sitten takaisin lähtöruudussa. Tulos ei EM -kilpailussa vielä ollut ihan loistava, mutta vauhti oli kuitenkin sinne päin olevaa tekemisen sekaista luukutusta. Aika 6.04 miellyttää ja varsinkin se, että parin vuoden tauon jälkeen pystyin paukuttelemaan helpon oloisesti kolmenkympin juoksun alle kahteen tuntiin. Joroisiin verrattuna vauhti olisi tarkoittanut 10 minuutin aika parannusta juoksu osuudella.

Vaikka sija 20 on huonompi kuin vuosi sitten, niin nyt edellä on ainoastaan TRImiehiksi luetavia tekijöitä. Aikaa kunnon sijoille tuli käytettyä reilu kymmenen minuuttia liikaa. Ajasta pääosa tuli taas uinnissa, jonka jälkeen vietin koko päivän yksin ilman hyviä porukoita. No nämä pitkänmatkan kisat kyllä ovat täydenmatkan kilpailuita selvästi uinti painotteisempia. Uinnin pitäisi näissä kisoissa olla todella hyvällä tasolla, jotta hyviin pyörä ryhmiin pääseminen olisi mahdollista. Vaikka ei pitäisi tietenkään sanoa, mutta oli mielestäni hieman ihme, ettei kisassa annettu yhtään peesivaroitusta...

Kisajärjestelyt olivat, kuten jo etukäteen ilmeni, legendaariset. Kilpailu reitit selvisivät oikeastaan vasta kilpailun aikana. Varsinkin vaihtoalue pysyi aikalailla hämärän peitossa ihan vaihtoon tuloihin asti. Kilpailu reiteistä ehkä mieleenpainuvin oli uinti Vltavassa. Etukäteen kisainfossa sanottiin, että virta pysäytetään kisan ajaksi, mutta totuus oli kuitenkin toinen. Niinpä ikäryhmä urheilijoita joutui keskeyttämään yksinkertaisesti sen takia, että he eivät päässeet kääntöpoijulle. Pyörässä mielenkiitoista oli, että kokonainen moottoritienajosuunta oli suljettu meitä varten. Kuvitella saattaa minkälaiset ruuhkat se aiheutti Prahan kokoisessa pitäjässä. Juoksussakin reitille oli ilmestynyt lisälenkki ja muutamat muutokset vielä juuri ennen kuin ensimmäiset saapuivat paikalle. Huoltokin oli kisassa aivan omalla tasollaan ja esimerkiksi pyöräiyssä uusien pullojen saaminen ilman omaa huoltoa olisi ollut lähes mahdotonta. Sattuihan matkanvarrella tietenkin paljon muutakin ennen kokematonta ja tosiaan välillä tuntui, että meno kävi ihan hengenvaaralliseksi... Saapahan nähdä pidetäänkö tuolla MM -kilpailut muutaman vuoden kuluttua...itse ainakin lupaan olla viivalla, jos näin käy :D Kisat olivat kuitenkin loppujen lopuksi varsin sympaattiset, joskin eivät nyt aivan arvokisoilta tuntuneet. Jos itämainen triathlon kulttuuri kiinnostaa niin ensi vuonna tuolla varmasti pidetään taas BIGMAN triathlon, jossa menoa voi käydä kummastelemassa. Kiitokset vielä asiantunteville kannutus ja huolto joukoille.


Kausi jatkuu tästä nyt palauttelulla ja valmistautumisella kauden viimeiseen kilpailuun Hollannissa kuun lopussa. Almeren kisassa tavoitelen oman ennätykseni parantamista ja pääsemistä mahollisimman lähelle 8.30 maagista rajapyykkiä. Nytpä siis jalat seinälle ja odottelemaan hyperkompensaation toteutumista. Ensi viikolla sitten palaillaan reenin pariin, kunhan TRIvaimo on saatu onnellisesti maaliin HCMn väännöstä... Niin ja Tuulalle vielä iso kiitos kuva otoksista!

perjantai, 7. elokuuta 2009

EM-päivitys

No niin, täällä sitä riehutaan halvan ja hyvän oluen kotimaassa. Matkat meni putkeen ainostaan paikallinen lentoyhtiö kyllä otti omansa pois pyörälaukun hinnassa. Loppu onkin sitten jo legendaa.

Kisajärjestelyt eivät tulleet itselleni yllätyksenä, koska olen tuolla naapuri Puolassa sen verran aikaa kerennyt rymytä. Tiivistyksenä kuitenkin, että aika itä-eurooppalainen ote. Pyöräilyreitti kulkee moottoritietä ja rataan tutustuminenkin on tietenkin moottoritiellä. Olihan siellä muutamia paikallisia poliiseja auttamassa, mutta kun muutama tippui porukoista niin siinä sitä taas oltiin ja viereinenkaista kun pyyhki toistasataa ohi niin alkoi siinä hymykin olla herkessä. Uinti paikka on Vltavassa, jonka virta kuulemma pysäytetään kisan ajaksi. Juoksureitti on mahtava kommunismisymbooli viheraluekoristeluineen.

Yleisesti valmistautuminen on mennyt vahvasti "Kuningaskotka" Tompan ohjatessa tilannetta. Joka päivä on tehtyt jotakin, mutta rasitus on pidetty kurissa. Keli vaikuttaa huomista ajatellen aika lämpimältä, ainakin nyt edelliset päivät on ollut tuommoista kolmeakymppiä. Näin etukäteen suosittelen tätä kilpailua niille, jotka luulevat kokeneensa triathlonissa jo suurimman osan...

No, eikun peukut sitten pystyyn.

tiistai, 4. elokuuta 2009

Prahassa jyhkitään viikonloppuna

Huomenna suuntaan sitten kohti Prahaa. Vähän (tai aika paljon) alakanttiin menneessä kaudessa saattaisi nyt viimein olla hieman valoa tunnelissa. Nokialla viikonloppuna tehdyt reenit onnistuivat. Varsin tyytyväinen olen siihen, että olin kykenevä juoksemaan pyöräilyn jälkeen toooosi pitkän tauon jälkeen. Eilen vielä paikallinen poppamies puhalsi todella mukavasti henkeä lähes fataaleina käyneisiin takareisiin.

Jos tilanteesta haetaan nyt vaikka väkisin positiviisia puolia, niin ehkä parasta on se, että kerrankin en ole YLI tässä vaiheessa kautta. Kaiken lisäksi kuitenkin jäljellä on vielä tämän kauden pääkisat (kun Hawaiia ei tullut). Toisaalta meikäläinen on taas opiskellut aika paljon asioita, joita tulee välttää ainakin, jos haluaa liikkua vähänkin kovemmalla vauhdilla.

Prahaan meitä lähtee todellinen iskujoukko. kilpailijoina toimivat minä ja Pätkä. Joukkueenjohtajana toimii Tomppa. Kannustajiksi on palkattu ammattiväkeä, joiden johtamisesta huolehtii Severi :D Kisapaikka on aika lähellä Prahan keskustaa. Uinti suoritetaan joessa ja pyöräily ja juoksu moottoritiellä. Eli vauhtia ei siis tarvitse paljoa rajoitella...

Motivaatiokuvassa Alexanteri vetää ja Amerikan Lieto peesaa. Nämä miehet eivät ole viikonloppuna vastassa, mutta taso on kuitenkin ihan riittävä...