tiistai, 28. kesäkuuta 2011

Turkkuses ja vähän muualla

Kesä se vaan aina tarkoittaa aikalailla myös autoilua. Viime viikko sisälsi melekosen suomitourin, kun alkuviikko meni Turkkuses ja loppuviikko Sawossa. Kilometrejä tuli hyvin, mutta mikäpä oli ajellessa kun auto on taas tuoreissa katsastuksissa.

Turussa päästiin ihan tositoimiin. Tiistaina tuli vedeltyä juhannuskisa, jossa matkat olivat pitkänmatkanmiehelle vähän alakanttiin. Se ei kuitenkaan tahtia haitannut, vaan uinti ja pyörä kulkivat ihan kivasti kanssakilpailijoihin nähden. Juoksu sitten hieman tökki, mutta ei niin pahasti kun olen jo kerennyt tottua. Tuloksena sija 3. heti Darbyn ja Mikan perään. Heitettiinpä sitten seuraavana päivänä vielä vähän pitempää settiäkin poikien kanssa, vaikka tällä kertaa tehokasta tulikin alle 8 tuntia :D

Loput juhannuksesta menikin sitten aikalailla levon merkeissä. Tiukkaa saunomista harrastellessa ja Tuukan vapaudenmenetystä juhlien. Saunomiseen löytyi uusi kahdenvastantaktiikka. Eli kun ensimmäinen vasta on saatu taottua uuniluudaksi, niin viimeistely hoidetaan tuoreella lopputuloksen maksimoimiseksi. Kiitokset ja onnittelut myös Tuukalle hienoista juhlista! Sawon reissun kruunasi vielä poikien kanssa tehty all-out pyöräily Uuhimäen suunnalla...

Tuukka korvasi hääpäivänpitkän parisuhdepyöräilyllä :D

Homma jatkuu tästä Kiskon 1/4-kisalla, jonne on tulossa aikalailla hieno osanotto kaikessa suhteessa. Joroinen jää tänä vuonna minulta tekemättä, kun tuo Frankfurtin IRONMAN pukkaa niskaan heti viikon päästä. Joroisissa tulee kuitenkin vedettyä ainakin pikakisa tuntuman säilyttämiseksi ja saapahan nähdä tuleeko vielä kutsu uimaan puolimatkan viestiporukassa.

maanantai, 20. kesäkuuta 2011

Juoksentelua

Osallistuin pitkästäaikaa viikonloppuna juoksukilpailuihin. Matkana legendaarinen kymppi ja paikkana legendaarinen Forssa. Tuloksissa sija 6 ja aika 34.01. Tulokseen voi olla tyytyväinen aikalailla rajun juoksusetin jälkeen. Jos tuota alkaisi hiomaan, niin varmaan siitä vielä toista minuuttia saisi pois tekemällä muutamat intervallit ja nukkumalla. No alle 3.30 vauhti kympillä lupailee, että mahdollisuudet sub 3 maratoonin ovat olemassa.

Täytyy vielä kiittää järjestäjiä hyvästä tunnelmasta ja hyvin järjestettystä kisasta. Monesti noissa juoksuissa on aika "kämäset" (niin kuin Sawossa nuoruudessa tavattiin sanoa) tunnelmat. Tuolla paikalle oli raahattu huikean osallistujamäärän lisäksi myös nippu juoksun silmäätekeviä. Toinen mielenkiintoinen tapahtuma viikon lopulta oli Jukola. En päässyt paikalle, enkä ole koskaan tapahtumaan osallistunut (joskin aion vielä sen tehdä), mutta on kyllä todettava että aivan uskomaton porukka määrää tuo tapahtuma liikuttaa lappu rinnassa.

maanantai, 13. kesäkuuta 2011

DNF

Tuli sitten tehtyä viikonlopuna elämäni ensimmäinnen keskeytys, kun harmiton perisuhdepyöräily Pirkassa osoittautui ylivoimaiseksi. Onneksi kuitenkaan kyse ei varsinaisesti ollut siitä, että TRiVaimo olisi saanut vielä minulta jalkoja ajettua alta. Pikemminkin kammet sulivat jalkoihin, kun yritin pitää riittävää vauhti yllä :D

Viikonloppu oli muutenkin hieman outo, kun lauantain lenkiltä yksi kaveri lähti ambulanssilla kotia kohti. Ehkä kuitenkin jälkitäteen onneksi tuloksena oli "vain" katkennut solisluu, koska rytäkässä olisi voinut käydä pahemminkin.

Yhteenvetona voisin tässä muistuttaa kaikkia, että ryhmässä ajaminen vaatii keskittymistä. Ja vaikka kuinka peesi tuntuu aina paremmalle (joistakin), niin tietty varovaisuus on aina säilytettävä. Myös pyöränhuolto kannattaa näköjään pitää ajantasalla.

Itse olin kiinnittänyt kammet momenttiin ja oikein, mutta raivokkaiden voimaharjoitusten seurauksena hieman alakanttiin valitun sarjan kammet olivat löystyneet ja mahdollistivat muovisen lukitteen katkeamisen. Onnekseni kampi jäi jalkaan nousussa ja selvisin tilanteesta pienellä "junnutatskalla". 


sunnuntai, 5. kesäkuuta 2011

Rautarouvva-rojekti

Pitää tässä vähän puolustella hieman tätä lepsuuntunutta päivittelytahtia ja kertoa näistä muista tekemisistä. Tässä on tullut vähän oltua jo tuolla toppatakkipuolellakin sen verran, että illat menee mukavasti miettiessä.

Voisin hieman valottaa tuota TRIvaimon projektia, jossa nyt pahasti näyttää siltä, että on uranvaihto vielä tulossa meikäläisellekin. Hommahan lähti siitä, että 2007 lyötiin Arjan kanssa vetoa, että jos Arja pääsee joskun IRONMANin läpi, niin meikäläinen pelaa vuoden puulaakilätkää. No projekti on siis edennyt siitä aikalailla määrätietoisesti, mutta vain Arjan osalta :D

Lähtökohta oli, että Arjalle ei juuri ollut kestävyystaustaa, joskin aika hyvä yleinen liikuntakokemus. Projektisuunnitelma oli selkeä, talvi reeniä, jonka jälkeen muutama pikamatka. Kahden vuoden jälkeen tarkoituksena oli tehdä puolikas ja neljän vuoden päästä täysi.

Projekti on edennyt nyt suunnitelman mukaan. Ekalla puolikkaalla tavoite oli läpipääsy Boisesssa . Vauhdinjako ainakin onnistui, josta kertoi juoksun aikana reilun sadan pykälän parannus. Viime vuonna loppuajasta otettiin sitten pois jo 1.20 Joroisilla. Tuo oli melkein puolet enemmän kuin itse veikkailin Boisen kisan jälkeen.

Kuukauden päästä on sitten edessä se IRONMAN Sveitsissä. Arjan harjoittelu on ollut koko ajan määrätietoista. Lajien tekniikat ovat olleet kokoajan etusijalla ja niin sanottu kunnonkehitys on tullut siinä mukana. Tavoite on ollut oikeastaan tehdä käytettävällä ajalla mahdollisimman hyvä tulos ilman vammoja. Haasteina on ollut Arjan sairastama keskivaikea astma ja polvivamman kuntoutus.

Harjoittelu on toteutettu itsekin käyttämäni kaavan mukaisesti, jossa kausi jaetaan neljään osaan. Syksy käytetään vammojen ehkäisyyn ja jonkinlaisen yleiskunnon saavuttamiseen. Talvi käytetään hiihtoon ja yleisten taitojen kehittämiseen. Keväällä aloitetaan varsinainen lajiharjoittelu ja kesällä hiotaan kisavauhti ylle. Arjan blogilta löytyy paljon esimerkkiviikkoja tarkempi selvitys matkan vaiheista.

Tällä hetkellä homma vaikuttaa pelaavan hyvin. Kevään aikana käydyt kilpailut ja harjoitukset ovat kertoneet huimista perusvauhtien nousuista ilman sen kummempaa tehoharjoittelua. Viimeinen kuukausi voidaankin nyt käyttää kaikessa rauhassa loppuajan pienentämiseen, eikä normaalin plan äRrän (rescue) toteuttamiseen. No aina tietenkin kaikenlaista voi sattua ja IRONMAN-urheilussa yksi tärkein tekijä onkin ongelmien selvittämiskyky!

Toki on myönnettävä, että Arja on ollut kiitettävän sitoutunut harjoitusten toteuttamiseen. Uskallanpa sanoa myös, että olen sivussa itsekin kehittynyt aika paljon valmennuspuolella matkan aikana, johon eivät pienin syy ole liikuntatieteenopinnot JYUssa.

Kevvään kuvia

Pikainen Flickeri-kierros osoitti, että on taas heiluttu. Alla muutamat otokset.

Icebreacer28sin kuvassa viritellään kiriä viimeiselle kilometrille Tarmon tempossa. Aika hyvä ja kiri karmea :D

johsmus taas vangitsi meikäläisen olemuksen Barcelonan loppusuoralla. Pitää kyllä tässä vielä myöntää, että meinasi tippa tulla linssiin kun jalat olivat vaihteeksi lyönnissä juoksun alussa. No kyllähän se siitä toki sitten tasoittui :D

lauantai, 4. kesäkuuta 2011

Kisat auki

Kisakausi on nyt auki. Aloitukseksi Barcelonan Challengessa sija 20 ajalla 4.03. Ei siis mennyt tavoite alle neljän, mutta tyytyväisyyttä on silti ilmassa. Puolustukseksi voidaan sanoa, että reittiä oli jatkettu jonkin verran edellisestä vuodesta ja kaikkien ajat jäivät päälle vanhojen. No kisat tietenkin käydään aina päivän reitillä ja tavoite kaatui hieman ontuvaan juoksuun ajalla 1.23.

Mikä kuitenkin miellyttää on se, että uinti oli aika heikolla valmistautumisella suhteellisen valmista. Kun noita kovia avovesiuinteja tulee enemmän kuin alla olleet kaksi hätäistä nykäisyä homma näytää kivalle. Pyörällä nykäisin oivat reilun 41 keskarit ja omasta mielestä varaa jäi mukavasti, vaikka jatkaa puolet pitempään. Juoksukaan ei todellakaaan ollut katastrofi, vaan jalat tuntuivat oikein mukavalta alussa. Vielä kesken oleva juoksun hajoittelu näkyi sen sijaan matkan aikana. Väli 3sta 8saan oli aika vaikea, mutta siitä se sitten aukeni ja molemmat kierrokset olivat ajallisesti aika mukavasti paketissa.

Ohjelma jatkoon onkin aika selkeä. Kovia uinteja ja tekniikasta huolehtimista. Pyöräpanostuksesta voi jonkin verran tinkiä, vaikkakin tuli Espanjassa vielä nykäistyä vuorilla 21 tuntia pyörää kolmeen päivään kisan päälle :D Juoksu onkin sitten kehityksen kohteena. Frankfurtiin on aikaa reilu 1.5 kuukautta ja sinä aikana juoksu pitää saada takaisin sub 3 kuntoon. Hyvää on ainakin se, että vaikeaa juoksun lisääminen ei ole. Kevät on mennyt aikalailla pyörärytmeissä, juoksu lähinnä mukana kulkien. Edessäpäin on siis  muutama kunnon juoksumääräviikko ja siitä sitten kohti kovempia vauhteja ja muuta virittelyä.