maanantai 25. heinäkuuta 2011

Frankfurt IM

Pistetäänhän tänne vähan tuntoja heti aamutuimaan. Eilen siis vedettiin Frankfurtin IM ja sijoituin PROssa EM-kympiksi ajalla 8.36.

Kisa ei ollut ihan niitä unelmakisoja taktisesti, mutta hyvinhän tuo silti meni :D Uinnissa aika 53 on yksi parhaita, joita olen vetänyt, mutta raakasti näyttää, että parempiin pyöräporukoihin olisi tarvittu 50nen aika. Tulin kuitenkin porukassa uinnista, mutta porukka hajosi välittömästi. Ilmeisesti yksi ajoi alun sen verran reilusti, että sekaannuttuani parin kilpakumppanin paidoissa, en perään kerennyt ja loput sitten tippuivat vetoon tasaisella. 

Aika nopeasti siis kävi selväksi, että tänään vedetään rautaperseenä, eli yksin koko päivä. Taktiikka muuttui nopeasti porukoissa mukana pysymisestä taloudelliseen hieman säästelevään ajotapaan. Täytyy kyllä myöntää, että pyöränaikana soittelin Muumi-peikkoa myöten kaikki lyhytjalkaiset tutut läpi, että josko tänään olisi lyhytjalkaisten juoksupäivä :D Pyöräily 4.46 oli mielestäni  hyvä yksin ajettuna aika vaativalla reitillä, sateessa ja tuulessa. 

No juoksu olikin sitten legendaarista!  Olo oli kuin Incrediblessien Dashiell "Dash" Robert Parrilla kun vasentakaistaa riitti ja jalat antoivat juosta täysillä :D Täytyy kyllä myöntää, että olen vuoden 2008 toukokuun jälkeen odottanut aika monesti, että juoksu olisi ollut taas tuolla tasolla. Aika 2.53 oli kisan 4ksi paras ja taitaa vihdoin olla jo toiseksi paras oma aikani.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Sivussa seisoskelua

Tämä se on kummallinen triathlonkesä, kun on enempi melkkein tullut radan varressa oltua kuin radalla. Onneksi ei kuitenkaan loukkkaantumisien takia vaan ihan vappaasta tahosta. Joroisilla sai kuitenkin aikaiseksi jotakin liikuntaa sprinttikisan merkeissä ja viestiuinnissa, mutta olihan se aikamoista kattella kun muut saa heilua olantakaa. No ei päivä mennyt ihan hukkaan, vaan nyt on kuvia tämän vuoden tapahtumista hyvällä otteella. Alla muutamia, mutta linkin takaa löytyy aika läjä random kuvia matkaa taittajista. (Laita viestiä, jos haluat että kuvasi otetaan pois galleriasta)

Vetomopo

Tuukan onnellinen loppu

Ohikulkija

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Kisko

Tulipahan tuota vähän liikuntaa tällekin viikonlopulle. Eilen kiskottiin Kiskossa  oikein tosissaan. Viivalle oli saatu aika komeat "varjokisat" näin SM-sprintin aikaan. No ei näin jälkikäteen kyllä valinta harmita yhtään, vaikka nuo vähän arveluttavat peesailuhommat jätin alanmiehille :D Tuloksena oli huikea voitto kovassa seurassa ja uusi palkintokaappi.

Oma kisa meni aikalailla nappiin. Minkäänlaisia ongelmia ei ollut ja juoksukin oli nyt kilpailukykyisessä kuosissa. Kisan kulku oli mielenkiintoinen ja jopa TRIvaimo oli ällikällä lyöty kun jyräsin kärjessä loppusuoralle. Voittajan on siis helppo hymyillä ja tästä on mukava jatkaa kohti täyttämatkaa.

Kiskon kisa yllätti minut todella positiivisesti järjestelyjen ja reittien puolesta. Paikka oli todella hyvä, eikä jälkikäteen tarvitse ihmetellä miksi osallistujien paljous taisi olla ainoa päänvaivaa tuottanut asia järjestäjille. Olympiamatka peesikiellolla on myös todella mukava kilpailumuoto, jossa saa oikein kunnon kisakokemuksen ilman suurempia jälkikipuja. Ja mikä hienointa; pyörällä voi ajella oikein olan takaa!