Näytetään tekstit, joissa on tunniste TRIkoulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste TRIkoulu. Näytä kaikki tekstit

torstai 14. tammikuuta 2010

Triathlonkoulu viikonloppu

Ensi viikonloppuna starttaa sitten pari meikäläisen rehtoroimaa triathlonkoulua. Ensimmäinen saa alkunsa täällä Helsingin päässä lauantaina. Siitä sitten matkustan sunnuntaiksi tuonne kotoisen Savoon, jossa starttaa jo toinen Scorpion koulu. Tiistaina sitten vielä tuossa Espoon puolella alkaa PK -seudun toinen ryhmä. Tai saa vielä nähdä tuleeko tänne yksi vai kaksi ryhmää...

Jonkun verran noiden kanssa on säätöä riittänyt, kun on haalittu vetäjiä, paikat ja tietenkin kunnon sisältö molempiin kouluihin. Kuopiossa mennään aika pitkälle samalla reseptillä kuin viimekin vuonna. Vähän on viilausta tehty ja muutoksia vetäjä valinnoissa. Kuopiossa en juurikaan osallistu itse harjoitusten vetämiseen vaan vastuu on enemmän hallinnollisella puolella ja seminaarien pitämisessä.

PK -seudun koulussa onkin sitten käytetty jonkin verran enemmän suunnittelu puolta. Luonteeltaan koulu poikkeaa jonkin verran Kuopion mallista, mutta tavoite on sama: Saada tarvittavat tiedot ja taidot pitkäaikaiseen harrastukseen. Harjoituksissa keskitytään ihan perusharjoitteiden oppimiseen joka lajissa ja kädestäpitelylenkit jätetään suosilla koululaisten omille harteille. Omia vetovuoroja Helsingissä onkin sitten useampia tässä kevään mittaan.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Syyshurmos

Jep, kaipa tuo on aika tuas välillä kirjuutella noita kuulumisiakkii. Tapahtua on siis kerenny kaiken näköstä jo tuon viimeisen tilanne katsauksen jäläkeen. Piälimmäisenä kuitenkin tuas yksi viikko Vuokattissa ja ompa tuossa pikku hiljaa tapailtu reenin tapaista tuolla muastossakin.

Reeni alkaa pikku hiljaa olemaan ajankohtaista. Viikonloppuna Tomppa oli pitämässä Stadissa triathlonkoulua ja olinpa tuolla itsekin maskottina. No siitä se ajatus sitten pikku hiljaa lähti ja sunnuntaina oltiinkin sitten jo suksilla. Samalla tahdilla meni nuo Vuokatin illatkin hiihdellessä tykkilatua keskiketterällä tatsilla. Nyt olen sitten muutaman päivän tässä Kuopiossa sparraamassa Pätkää ja ehkä Tempoakin.

Vuokatin tiedeviikon parasta anti oli tällä kertaa hiihtoon liittyviin tutkimuksiin tutustuminen. No, olihan sitä paljon muutakin. Muun muassa määritelmien sarjani sai uuden jäsenen, kun tämän viikoisten testi tulosten perusteella voin todeta, että ”Aidolla itäsuomalaisella kestävyysurheilijalla on sama rasvaprosentti ja kolesteroli arvo”.

Viime viikolla tuli myös sellaisia uutisia, että triathlonkouluja, joissa minulla on näppini pelissä alkaa vuoden vaihteen jälkeen näillä näkymin 2 tai 3. Kuopion koulu oli sovittu jo aikaisemmin, mutta perjantaina varmistui, että myös pääkaupunkiseudulla alkaa 1 tai 2 koulua kysynnän mukaan. Pääkaupunkiseudun kouluista, voi katella ja kysellä lisää tuolta.

sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Kiitoksia ja aatoksia

Taas on viikko vierähtänyt viime postauksesta. Viime viikko meni trikoulu kuvioita hoidellessa. Koulukuviot alkavat nyt olla aloituksen osalta aikalailla selviä ja ilmoittautuneitakin on sen verran, että voisin sanoa koululle olleen tilausta. Ensi viikko vielä painetaan ja katotaan jos saadaan tuo koulu ihan täyteen asti. Siis nyt ollaan todellakin tuomassa triathlonia helposti lähestyttävässä paketissa ;)

Olihan viime viikossa muutakin erikoista. Olin nimittäin minun ja TRIvaimon jo kymmenen vuotta kestäneen uramme ajan pisimmällä "poikamies" -tauolla. Jouduin yöpymään kotona kolme yötä peräkkäin yksin. No tämä jakso meni varsin nopeasti, koska tekemistä riitti, mutta muutamia huomioita tuli kuitenkin tehtyä. Ensinnäkin koti oli aivan rikki. Lukuisista vessassa kiroiluista huolimatta ainuttakaan puhdasta reenikampetta ei ilmestynyt takaisin kaappiin. Onneksi kuitenkin posliiniastiaston loputtua kaapin perukoilta löytyi edes auttava määrä grillijuhlista selvinneita kertakäyttöastioita, ettei nyt aivan nälän kourissa tarvinnut riutua. Parasta tässä survival -kokemuksessa on kuitenkin se, että armottomana ruuan ystävänä osaan sen verran laittaa ruokaa, ettei se muodostu tekijäksi :D

Kuvassa palataan kuitenkin vielä kesän tunnelmiin. Siinä poljeskelen SM-tempon viimeisiä kilometrejä. Tuon kuvan oton jälkeen kesä menikin sitten vähän huonommin ja ongelmia, jotka kisan jälkeen alkoivat olen ratkonut tähän päivään asti. No onneksi ainakin osa syistä on jo tiedossani ja niiden eteen on tehty töitä jo muutama kuukausi. Katseet ovat siis vahvasti tulevassa. Kuitenkin on kerran vielä syytä KIITTÄÄ kaikkia, jotka olivat mukana viime vuoden kilpailuissa. Eritoten kaikkia valmentajia, TRIvaimoa, VAR-METin Savolaisen teräsmiehiä ja tietenkin Blogilla kannustaneita. No jos unohdin vielä jonkun tärkeän niin sinua myös ;) Kuva on kotoisin kesäisestä Satakunnan Kansasta.



sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Ilmastonmuutos

Tämä viikko on mennyt jo pikku hiljaa ilmastonmuutosta hakiessa. Lenkkeilyä on tullut ihan mukavasti, vaikka tuo pakki ilmastoikin itseään pari päivää tuossa välissä. No tunteina se tarkoittaa tuo normaalia 20 tunnin kantturoissa olevaa liikuntaa, mikä on minusta jo ihan mukava kahdella sairastelupäivällä.

Tänään sitten on vuorossa jo kauden ensimmäsiä special -harjoituksia. Eli reipasta reippailua tästä tuonne Leppävirran putkelle ja siellä sitten reipasta kiertelyä tunnista toiseen. Vauhti nyt ei tosiaankaan ole vielä mikkään kauhea, mutta voihan se taas olla, ettei illalla tarvitse meikäläistä paljon houkutella ruokailupaikalle.

Muuten syksyn kuviot alkavat olla selvillä. Ohjelmaan kuuluu yksi Vuokatin viikonloppu ja kauan odotettu Lapin hiihtoviikko. Viimeisestä oikein kunnon hiihtoleiristä onkin kulunut jo tovi. Tavoitteena on laittaa uusiksi edellinen 14-vuotiaana tehty Viikon HiihtoEnnätys. Tuolloin viikossa kierreltiin 450km edestä. Nyt tosin taitaa olla muutama päivä vähempi käytössä, joten se tarkoittaa perus päiväksi 100km hiihtoa ja sitten lepopäivänäkin pitäisi hilpaista se 50km. No katotaan miten käy. Jos käytössä on 3km märkää latua, niin jossain vaiheessa varmasti otassa on jo niin iso uloke, ettei pipo kestä päässä :D

TRIkouluun tulijoille voin ilmoittaa, että valmisteluja viedään koko ajan eteenpäin ja ilmoittautumisia kannattaa laittaa menemään Olli-Matille, että oma paikka varmistuu...

tiistai 21. lokakuuta 2008

Nyt se sitten alkaa...



Nyt sitä ollaan noissa TRIkoulu suunnitelmissa jo niin pitkällä, että ilmoittautumisia voidaan alkaa ottaa vastaan. Elikkä faktat ovat seuraavat: aloitusluento ja lähtötasojen kartoitus tapahtuu sunnuntaina 16.11. Kuopion uimahallin kokoustilassa kello 10. Triathlonkoulun hinta on 150€ ja alle 15v pääsee mukaan 75€ hintaan. Hinta sisältää reenit tuonne elokuulle asti sisäänpääsymaksuineen (ei paha).

Reenejä on 3 kertaa viikossa. Normaaliharjoittelun lisäksi kouluun kuuluu luentoja, tekniikkavalmennusta ja varustehankinta etuisuuksia. Tarkoituksena on tarjota harrastuksen aloittamisen mahdollisuus ihan 0-tasosta aloittavalle, mutta lajia aiemmin kokeilleetkin voivat tulla mukaan, koska voimme tarjota mahdollisuuden harjoitella lajia hieman kauemmin harrastaneiden seuran jäseniemme kanssa.

Alustavasti olemme sopineet ryhmän maksimikooksi 30 henkilöä, joten varman paikan saamiseksi kannattaa pikimmiten ilmoittautua Olli-Matille osoitteeseen: omvanhatapio ( a ) hotmail . com. Koulusta kertovaa uutisointia kokoamme tälle sivulle.

maanantai 29. syyskuuta 2008

Pyöräretki


Lauantaina saatiin aikaisemmin mainostettu pyöräretki pulkkaan. Reissu meni todella loistavasti. Sää oli mainio, eikä pahoja eksymisiä koettu. No luonnollisesti sen verran sakkoa tuli, että saatiin aika tarkasti se 200km mittariin ennen kotiutumista. Maisemat oli koko ajan aikalailla kohillaan, ruskainen luonto kyllä aina pitää sykettä pikkuisen normaalia korkeamalla. Kuvassa meikäläinen nojailee pyörään lähellä Pisan luontoretkeily aluetta.

Kyllä se vaan tuo ajantaju meinaa noilla pyöräretkillä kirvota aika lahjakkaasti. Reissuun lähdettiin ennen ysiä ja kotona piti sitten olla 4n maissa TRIkoulun suunnittelukokousta varten. No eipä sitä olisi lähtiessä arvannut taas yhden kerran, että tiukalla aikataulullahan sitä ollaan liikenteessä :D Onnekseni kuitenkin kaikki muutkin osallistujat olivat enämpi tai vähempi myöhässä ja miittinki saatiin alulle sulassa sovussa... Suunnittelusta jatkettiin sitten sujuvasti Kuopio triathlonin peijaisilla, jotka kestivät normi puoleenyöhön...

TRIkoulusta sen verran, että nyt ollaan todellakin tekemässä oikein kunnon Savolaista koulutusta TRIathlonin saloihin. Tarkoituksena on aloitella tuossa marraskuussa. Koulu hommasta tulee tänne lokille varmasti vielä tarkempia infoja kunhan nuo systeemit saadaan lopullisesti lyötyä lukkoon.