keskiviikko 8. elokuuta 2007

Kylmävesiallas

Normaalisti käytän paljon kylmävesiallasta palautumisen edistämiseen raskaiden urheisuoritusten, sekä voimaharjoitusten jälkeen. Esimerkiksi tälläviikolla olen vieraillut Kuopion uimahallilla lähes jokainen päivä, lähinnä kylmän takia. Ainakin oma suhteellisen raskastekoinen roppani nauttii kylmän tuomasta shokista, lisäksi kylmän aiheuttaman reaktion voimakkuudesta voi päätellä kehon rasituksen tilaa.

Maanantaina, heti Nokian kilpailun jälkeen, hypätessäni altaaseen kehon tuntemukset vastavat tilanneetta, jossa rautakanki olisi paiskattu altaaseen. Palautumisen edistymisestä tuli kuitenkin täänään jo viitteitä kun pakarat ja reidet alkoivat särkeä kylmässä altaassa istuessani.

Tänään sattui myös toinen huomattavasti mukavampi tapahtuma hallilla ollessani. Saunassa oli kanssani eräs mies lapsenlapsensa kanssa. Lapsi oli pitkään toivonut vaariaan mukaansa uimaan, kuitenkin ymmärsin, että vaari on varsin kova saunomaan eikä halunnut lähteä. Kun vaari sitten viimein poistui pojan kanssa saunasta kuulin kun poika kysyi vaarilta: miksi tuo toinen on pitempää saunassa kuin sinä? Vaari vastasi: No se on teräsmies ei sille pärjää;)

Ei kommentteja: