Kisan jälkeinen päivä on kulunut pakkaillessa ja luodessa viimeisiä silmäyksiä näihin maisemiin. Tällä hetkellä olo suorastaan uhmakas sen suhteen, että tänne tullaan uudestaan aivan uudella tasolla.
Loppujuhlaa seurasimme yhdessä legendaarisen Tompan ja hänen seurueensa kanssa. Minulle oli todella hienoa olla todistamassa Tompan aikakauden päättymistä, tosin Tomppa jo vitsaili comebackista ikäluokista;) Suomalaisittain illan kohokohta oli kun kisan voittanut Macca nosti kiitospuheessaan yhdeksi esikuvakseen Pauli Kiurun. Voin sanoa, että tunnelma oli kohdallani vähintäänkin mieleen painuva.
Huomenna on sitten edessä paluumatka, eli 40 tuntia raikastavaa istumista näillä puisevilla jaloilla. Sitä on kuitenkaan turha murehtia, sillä kotiin tuomisina on niin paljon oppia ja alyttömiä kokemuksia, lisäksi tästä lähtien voin aina sanoa Konan kiertäneenä, että I'm the real IRONMAN!!!

4 kommenttia:
Juma''a!!! Jätkä pääs juokseen Ironman LP-voittajan (Belinda) kanssa maaliin! Jäätävä :)!!!
Vielä kerrassaan suurenmoiset onnittelut!!!!!!!!!!
Kiitoksia Teemu ja joukot näistä mahtavista raporteista ja kuvista!
Onnittelut myös hienosta kisasuorituksesta! Ensi vuonna sit vaan isompaa matoa koukkuun!
Ite ei voi kuin haaveilla, että edes joskus kykenisi vetämään läpi täydenmatkan kisan...
Jaakolle vielä lisää vettä kiukaalle... Belinda oli niin kiitollinen vetoavusta, että sain maalissa pusut poskelle ja loppu juhlien jälkeen hän olisi hommannut vielä minut ja Arjat VIP jatkoille;)
Hyvä Teemu!! Hieno suoritus, mutta varmasti parempaa edessä. Meikällekin olis kelvannu Belindan pusut, jospa sitten tulevaisuudessa.;) Ja kiitoksia mahtavista raporteista kohti hawaia. Oli todella viihdyttävää lukea ja katsoa kuvin edistymistä.
Lähetä kommentti