Saarna

Nyt kun tässä palautumisen mylläkässä nuo mielentilat tahtovat hieman heitellä niin ajattelinpa laittaa ilmoille muutaman ajatuksen itseäni kuohuttavasta asiasta:

Nimittäin mistä noita katkeroituneita huutelijoita aina vaan riittää. Itse en viimeaikoina ole moisen uhriksi onneksi juurikaan joutunut, mutta monet kolleegani kylläkin. Aina löytyy jostakin joku joka tietää paremmin ja katsoo asiakseen mollata. Eiköhän tällä hetkellä ole Suomessa jo riittävän harvinaista, että ihmiset laittavat itsensä täysillä likoon urheilussa ja käyttävät tuhansia tunteja omaa aikaansa toteuttaakseen itseään. Kaikille tulee ylilyöntejä ja epäonnistumisia ja yksilö lajeissa siitä kannetaan myös yksin vastuu. Hienoin asenne kaikista on se, että viivalle mennään ihan vain tekemään SE kisa katsomaan mihin rahkeet riittää.

Väittäisin, että syynä tähän toppatakki meinikiin on kateus, oma rohkeuden puute, omat katkeroitaneet valinnat tai oma pään/jalkojen puute(kuvainnollisesti;) ). Onhan se helppo huutaa katsomosta, että ”siellä on kisat menossa” jollekin hieman vähemmän nälkäiselle atleetille, mutta itse ei ole edes uskatanut viivalle. Kyllä se numeron rintaan laittaminen on miehen/naisen mitta, silloin tietää missä on menossa ja se on osoitus siitä, että on motivoitunut hoitamaan omaa terveyttään mitä parhaalla tavalle.

Nostankin tässä hattua kaikille suomalaisille, jotka ovat saaneet ja tulevat ensikesänä saamaan nimensä tuloslistalle (lähtölistakin on hyvä alku) ja reilu pyllistys niille, jotka ovat suhtautuneet negatiivisesti toisten rutistukseen. Toivonkin, että ainakin TRIhenkilöt omaksuisivat pikkuhiljaa kunnon kannustamisen meiningin. Jos itsellä on parannus ehdotuksia, kyllä varmasti jokainen on ne valmis kuulemaan oikeassa hengessä. En ainakaan usko, että ”kato mikä läski” tai ”kyllähän tuon arvasi” siivittää ketään parempaan menoon, jos ”menosta” edes atleetin omissa tavotteissa on kysymys.

Ainakaan itse en oikeastaan välitä niinkään lopputuloksesta (vaikka onhan se hienoa kun kulkee), mutta kilpailu sinänsä ja eritoten maaliin tuleminen saa kyllä meikäläisen kiksit kohalleen... Silloin kun ei kulje keskityn yleensä nauttimaan ilmapiiristä ja järjestäjien antimista. Ylpeänä voinkin todeta, että en ole vielä koskaan urallani keskeyttänyt. Jokaisessa kisassa on lisäksi hienoa, että voi katsoa kuinka ne viimeiset tulevat maaliin omilla tyyleillään ja mikä tärkeintä kaikkensa antaneina ja olenpa tainnut itsekin olla joskus se viimeinen.

Jos nyt tunnet piston sydämessä niin eikun nimi haasteeseen ja korjaamaan asiaa...

JA tietenkin lopuksi vielä reilu kiitos niille, jotka jaksavat kannustaa kunnon meinigillä kaikenkarvaisia atleetteja kisoista ja lajista riippumatta!