sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Savoniaputkessa

Savonia on siis hiihdetty. Lopputuloksena toinen sija, heti Tuukan perässä ja loput kaukana perässä. Hiihtokausi lähti siis käyntiin pykälää paremmin kuin viime vuonna. Ja mikä tärkeintä hauskaa oli taas koko rahalla.

Päivä oli siis triathlonistien. Minä tapojeni mukaan "iskin" nousuun :D noin puolessa matkassa, jolloin ryhmästä irtosi lisäkseni Tuukka ja yksi muu hiihtelijä. Hiihtelijä tippui vetoon tasaisella, mutta Tuukka olikin sitten huomattavasti sitkeämpi, enkä loppujen lopuksi mahtanutkaan hänelle mitään lopun nousuissa.

Omaan suoritukseen olen tyytyväinen. Tai mitäpä sillä on väliä, kun hauskaa oli taas niin, että hyvä kun ladulla kesti. Tosin hiihdinkin kerran harhaan yhden kärkeen syöksymiseni päätteeksi :D Yleisemmin arvioisin oman kuntoni olevan mukavassa jamassa. Jalat eivät olleet oikein parhaat ja kehokin oli hieman pysähtyneessä tilassa. Se nyt ei kuitenkaan ole mitään ihmeellistä, koska en juurikaan ole itseäni tehoharjoituksilla viime aikoina kiusannut. Mukavaa oli myös todistaa itselleen, että vuoden tauon jälkeen kyllä kehtas ihan kevyesti lähteä myös suksijoiden sekaan sinkoilemaan ;)

Toisaalta kisa oli siinäkin mielessä todella legendaarinen, että pitkästä aikaa jännitti oikein kunnolla. Edellinen yö meni valvoessa ja verryttelyssäkin sykkeen nostaminen oli vähintään helppoa. Reenit jatkuvat tästä viidellä hieman "kevyemmällä" päivällä, eli suuntaan taas Vuokattiin opintielle. Tällä kertaa jätän sukset suosiolla kotia, että on edes yksi syy enemmän keskittyä opiskelemaan ja toivottavasti myös hetkeksi ihan lepäilemään...

Ei kommentteja: