keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Aika keskittyä TRI-kuvioihin

Viime viikko on nyt levätty. SM-hiihtojen jälkeen tuli välteltyä kunnon lihassupistuksia kokonainen viikko, jonka jälkeen nyt on palattu liikunnan pariin ihan reippaalla otteella. Orientoituminen alkoi jo lauantaina perusuinnilla, mutta varsinainen pommitus on alkanut tämän viikon puolella.

Alku viikon klassikko harjoitus on ehdottomasti ollut eilinen pyöräily. Seurana olivat legendaariset Tempo ja Pätkä. Harjoituksen nimenä oli 2*30min blandista. No koska Pätkä oli ilolla mukana, harjoitus ei liity millään tavalla nestetankkaukseen, vaan pikemminkin päin vastoin. Homman nimi on seuraava. Laitetaan miehet letkaan ja vuoroveto päälle. Vauhti on vapaa, eli jos himmaat niin seuraavalla on varmasti paukkuja iskeä ja toisin päin. Lopputulos oli kuitenkin yllättävä seurasta huolimatta; osasin kotiin ilman kovinkaan vahvaa opastusta ihan omin jaloin :)

Loppu viikoksi suuntaan Stadiin jatkamaan Hesalaistumisopintojani. Tällä kertaa tarkoituksena on sitten pikku hiljaa perehtyä paikallisiin liikuntamahdollisuuksiin. Ja mikäpä on tutustuessa, sillä ainakin perhe Utriainen kehui Stadin juoksumaastoja maan parhaiksi. Ohjattuja pyöräretkiä on myös varattu heti huomisesta iltapäivästä lähtien.
Lähetä kommentti