lauantai 8. lokakuuta 2011

Siirtymäkausi

Pitää välillä laittaa tuntoja, kun jo äitikin joutui soittamaan tiedonjanossa :D Kisakauden jälkeen olen vetäytynyt tänne Vuokattiin hiihtotutkimusken pariin. Tutkittavaa onkin riittänyt aikalailla kivasti. Ennakko-odotuksista poiketen nyt näyttää siltä, että aivan kaikkea en saakkaan ratkaistuksi vuoden loppuun mennessä.

Siirtymäkausi on mennyt aikalailla mukavasti myös urheilun merkeissä. Jonkin verran olen lipsunut suunnitelmasta käydä lenkillä vain joka toinen päivä, mutta vastaavasti joitakin hieman pitempiä lepojakin on ollut. Lonkalta kisailuakin on tullut taas kokeiltua. Tuloksina muun muassa ensimmäinen voitto seikkailu-urheilussa ja Pirkan hölökkäys ensi kertaa.

Valmennusryhmä on kokenut pieniä muutoksia. Tässä on vielä tarkoituksena viritellä avointa nettivalmennussysteemiä alkavaksi tämän vuoden puolella. Siitä tulee lisätietoja, kun jonkinlaista beettaa on olemassa ja systeemiä saatu testattua.


Voitokas PulleatPorsaat; Minä, Pekka ja Ohtonen

Lihasaktiivisuutta mittaava EMG-puku sai tukan nousemaan pystyyn

Ei kommentteja: