perjantai 29. kesäkuuta 2012

Tyttö tuli!



Onpahan taas ollut tapahtumia! Ja eikä vielä mitään turhanpäiväisiä. Ns. kisakauden aloittaneen Barcelonan kisan jälkeen kävin vielä pyörähtämässä Vuokatissa hiihtokongressissa, mutta siitäpä sitten alkoikin tämän kesän kovin odotus. Ja niinhän siinä sitten kävi, että pari viikkoa sitten meille syntyi terve ja jampakka tyttölapsi. Äitiinsä on sen verran tullut, että ajoitus on kohillaan! Olin suunnitellut olevani noin kuukauden kotona tytön tupsahdusta varten ja niinhän se tulikin noin puolivälissä. Myös synnytyksen alku oli vähintäänkin kuin oppikirjasta. Tulimme juuri Jukolan viestiä katsomasta kun tyttö ilmoitti tulevansa.

Mitäpä tähän voi muuta todeta kuin, että hienoin kesä ikinä! Tässä on nyt isäkin sitten joutunut osallistumaan vauvanhoitoon ja miksipä ei, koska onhan se vaan niin hienoa. Ylpeänä voin myös todeta, että johdin vaipanvaihtotilastoa pitkään, joskin nyt ollaan jo vähän laskuissa seottu :D

No jotta nyt ei kuitenkaan ihan vauvablogin puolelle kaikkine ihmeellisine ongelmineen siirrytä, niin laitetaan vähän riatloniakin loppuun. Olen tainnut unohtaa julkaista omat kauden kilpailuni, mutta nehän ovat Rothin Challenge ja Kalmarin Ironman Sweden. Eka täysimatka on siis vuorossa jo reilun viikon kuluttua. 

4 kommenttia:

Puolimatkassa kirjoitti...

Onnittelut! Voisi olla, että teräsmiehen pitämä vauvablogi voisi saada paljonkin lukijoita! ;]

Tsemppiä kesään. Vauvat ovat vain hetken vauvoja, joten naatiskele!

Umppari kirjoitti...

Onnittelut ja pidähän tuota vaipanvaihtotilastoykkösen paikkaa! :D

Sami Kokko kirjoitti...

Onnittelut, mahatavaa!

moguli kirjoitti...

Onnittelut koko poppoolle! Kun tuli yhtenevät tilanteemme Suvi-illassa puheeksi, niin kerrottakoot tytön tulleen tännekin päin Suomea :)