torstai 2. toukokuuta 2013

Kevättä rinnassa

Alkaa olla kevät taputeltu ja sitä mukaa tiedottomuuskin. Kesän kisat voi pikkuhiljaa julkista. Viime hetkellä tapahtui muutoksia. Aiemmin suunniteltu Challenge/riippumaton kisakalenteri vaihtui lopulta IRONMANien kiertämiseen.

Pääkilpailut:

Luvassa on suhteellisen raskas pyöräilypainotteinen kilpailu. Uinti on pienessä vedessä, joten odotettavissa ei ole haastava uinti. Pyöräilyssä sen sijaan kivuttavaa riittää. Yhteisnousua radalla on 1700m kolmessa päänousussa. Juoksu on hieman kumpuileva, kolmen kierroksen rata. Kisa ei edellisen vuoden perusteella ole supernopea, voittoaika juuri alle 9 tuntia. Tavoitteena ei siis ole tällä kertaa ennätyksen tekeminen vaan hyvä sijoitus. 

Kisana jonkin verran UK:ta helpompi, josta kerto puolisen tuntia UK:ta nopeampi voittoaika viime vuodelta. Kisan pyörä on kumpuileva, mutta korkeuserot ovat huomattavasti pienemmät kuin UK:ssa ja kokonaisnousu jääkin puoleen UK:n kisasta. Juoksu on mutkainen kaupunkireitti, joka ainakin ensi kädeltä tuo mieleen Coeur d’alenen juoksun. 

Puolimatkankilpailut:

Muutaman vuoden tauon jälkeen vuorossa on myös Joroinen. Takana Joroisilta on ainakin kolme pettymystä, joten luvassa on sitten jo todennäköisesti onnistuminen. Hienoa nähdä mihin vauhti riittää ja jos ei riitä, niin joka tapauksessa kisa toimii hyvänä avauksen kohti täydenmatkan kilpailuja. 

Lisäksi luvassa on kesäkuulle toinen puolikas. Kisa ei ole vielä varmistunut...

2 kommenttia:

Jone kirjoitti...

Jo on panokset pelissä Joroisten suhteen. En nyt ihan hevillä suostu häviämään. Tänä vuonna on pyörä kulkee!!

T. Junantuoma savolainen

Unknown kirjoitti...

Panokset kovenee kun vauhdit kasvaa!

t Junanviemä Savolainen