Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sponsorointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sponsorointi. Näytä kaikki tekstit

torstai 8. toukokuuta 2014

Argon alle

Pyörä pukilla

Tämän kauden ehkä suurin muutos on lopulta pyörän ja pyörämerkin vaihtaminen. Taisi viimeiset 6 vuotta tulla ajettua Scorpionilla. Jos Scorpionia pitää kuvata muutamalla sanalla, on kyseessä kursailematta tehty hyvä luotettava perus fillari. Nyt alle laitettu on Argon18 E-116 on oikeastaan aikalailla toisesta laidasta. Suuri osa ratkaisuista on tehty aerodynamiikan ehdoilla, sekä jokainen yksityiskohta on loppuun asti mietitty. Eilen pääsin siis ensimmäistä kertaa uuden työkoneen selkään. No ei kulttuurishokki nyt aivan älytön ollut, mutta shokki kuitenkin. Suurin ero, joka tuli heti esille oli Argonin rauhallisuus ja hallittavuus kovassa vauhdissa. En aikaisemmin ole juurikaan keskittynyt siihen kuinka pyörä vaimentaa tiessä olevat epätasaisuudet, mutta joku siinä täytyy olla että toisilla pyörillä voi ajaa aerossa huomattavasti huonommalla pinnalla. Toinen asia, joka selkeästi poikkesi siitä mitä osasin etukäteen odottaa ovat Argonin jarrut. Olin hieman skeptinen aerodynaamisesti sijoitettujen jarrujen tehoon, mutta yllätyksekseni sain todeta että ne olivat jonkin verran normaali maantie jarruja tehokkaammat. Ei pyöränvaihto aina mene ilman muitakin muutoksia. Olen viime vuodet ajanut perus pullojen sijoittelulla, eli pullot ovat sijoiteltu samalla tavalla kuin normaalistikin maantiefillarissa. Tähän perusteluna on ollut se, että tiputtamalla yksi pullo, menee helposti monen vuoden aerodynamiikka säästöt hukkaan. No nyt sitten on aika siirtyä enemmän triathlon/aero asetteluun. Kuten kuvassa varmana jatkossa ajan pullo käsien välissä ja mahdollisesti toisen nostan vielä rungosta satulan taakse. Jännä on sitten katsoa saadaanko pyörän aerodynamiikka parantamalla ihan kellossa näkyviä parannuksia.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Muutoksia


Tulevalle kaudelle olen sopinut yhteistyösopimuksen Fast-urheiluravinteiden kanssa. Tuotteita olen päässyt kokeilemaan jo muutamana aiempana vuonna täydentämällä urheiluravinnevalikoimaa Fastin erikoistuotteilla. Heiltä löytyvät tällä hetkellä kaikki triathlonistin ruokavaliota tukevat tuotteet sekä suuri valikoima erikoistuotteita, jotka sopivat hyvin kestävyysurheiluun, ison lihaksiston kunnossapitoon. Fast järjestää myös tänä vuonna suosiota keränneen Triathlonhaasteen, jossa asiantuntijoiden laatima 12 viikon harjoitusohjelma on ilmaiseksi tarjolla lajista kiinnostuneille.

Tarkimmat ovat ehkä huomanneet, että edustamani seura on vaihtunut Helsinki Triathloniin tulevalle kaudelle. Syynä muutokseen on lähinnä asuinpaikka. Lähellä olevan seuran toiminnassa on helpompi olla mukana ja osallistua seuran tarjoamiin harjoituksiin.

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Tarvitsetko harjoitusohjelmaa?


Fastilla on käynnistynyt triathlonhaaste, jossa Tom Söderdahl ja Jarmo Hast neuvovat harjoittelussa kohti kesän tavoitteita.  Rekisteröidyin itsekin haasteen sivuille nähdäkseni mitä on tarjolla. Tompan laatimia ohjelmia ja ohjeita kesän tavoitteiden saavuttamiseksi.

Ohjelmia triathlonhaaste tarjoaa kolmella eri tasolla. Ensimmäinen taso tarjoaa mahdollisuuden aloittaa lajia. Toinen taso on tarkoitettu kilpakuntoilijoille. Jos taas haluaa kurkata tai kokeilla kuinka PRO:t harjoittelevat, kolmas taso tarjoaa siihen mahdollisuuden. Näyttääpä tuolta löytyvän aika monta harjoitusta, joita olen itsekin käynyt läpi Tompan ohjeiden mukaisesti.

Triathlonhaaste on ilmainen, joten sinne kannattaa rekisteröityä ja ottaa  muutamia avainharjoituksia tai ideoita omaan harjoitteluun. Haaste ei vaadi sitoutumista vaan voit poimia vaikka rusinat pulasta. Haasteeseen osallistuminen on erittäin suositeltava, jos olet uusi lajissa ja tähtäämässä puolimatkalle tulevana kesänä. 

maanantai 22. lokakuuta 2007

Kiitoksien aika

Nyt on sitten ”oikeiden kiitosten” aika. Mukana projektissani on ollut ihmisiä ja yrityksiä monin eri tavoin ja panoksin. Ryhmiin jaettuna tukijoukot koostuvat perheenjäsenistä, valmentajista ja neuvojenantajista, urheilijakavereista, tukijoista ja tietenkin kannattajista.


Perheenjäsenistäni haluan nostaa korkeimmalle ”jalustalle” triahlonvaimo-Arjan, joka ehkä joidenkin yllätyksi sopi kanssani kesällä toistaiseksi jatkuvan yhteistyösopimuksen puolenvuoden harkinta-ajalla;) Arjan rooliin on kuulunut paljon kaikenlaista. Tärkeimpinä kuitenkin jalkojen maassapito, päivittäisten asioiden hoitaminen ja niistä muistuttelu, sekä henkisenkestävyyden valmennus ja sparraus;) Lähes yhtä tärkeitä ovat olleet myös omien- sekä appivanhempieni roolit. Tietenkin kaikki muut enempi ja vähempi sukulaiset, jotka joutuvat olemaan mukana enempi ja vähempi pakosta;)


Valmennuspuolella vastuu on jakautunut vuosien ajan Hagqvistin Antin ja Longan Ekin välillä. Eki hoitaa valmennusta uintipuolella ja Antin kanssa on sitten hoidettu lähes kaikki loput asiat. Kiitokset myös muille neuvoja antaneille viisaammilleni, etenkin talousvalmentaja Eerolle.


Urhelijoista samoilla lenkeillä viime vuosina olen kierrellyt useidenkin ystävien kanssa. Heistä esille nostamisen arvoisia ovat ainakin seuraavat. Teemu ”Pätkä” Toivanen, jonka kanssa on savolaista ja muutakin maisemaa tullut koluttua aika monta metriä. Toinen kova savolainen on Jakke Rissanen, joka palauttaa aina jalat maahan kun tuntuu, että pyörä alkaa kulkea;) Seuraava kova lenkkeilijä on Tiina Boman, jonka ”sparraajana” olen saavuttanut hieman kansainvälistäkin mainetta. Triathlonin ulkopuolelta esille on nostettava armoton hiihtomies Esa Seppä, jonka seurassa kyllä varmasti muistaa, että pohjimmiltaan urheilu on hauskan pitoa. Kiitokset vielä kaikille Savon teräsmiehille ja -naisille, jotka jäivät nimeämättä.


Tukijoista erikoismaininta menee Vokantin Monoselle ja Leppävirran Rissaselle, jotka ovat menneinä vuosina pelastaneet minut taloudelliselta epätoivolta. Hawaii-projektissani kaikille mukana olleille yrityksille kuuluu valtavan suuret kiitokset, koska ilman heitä koko projekti olisi epäonnistunut.


City Optiikka

Cramo

Fortesport

Great Skate

Gutzy

HS Pitkänen

Kesport Leppävirta

Kipa 24h

Kopijyvä

Kuopion Autokauppa

Kuopion Kaupunkilehti

Kuopion Kuumasinkitys

Kuopion Lukkoteam

Kuopion Sisustajat Uusmatto Oy

Kuopion Varaosakeskus

Niiralan Apteekki

Norppatex

Piipputiimi

Puijonlaakson Lääkärikeskus

Rengasravintolat Kuopion Henry's pub

Savonia AMK

Sportti Kojootti

Lindell

Var-Met oy

Vokant

Yamaha Center Kuopio

YD Kuopio


Kannattajista erikoiskiitokset kaikille Savossa, blogissa ja tekstiviesteillä kannustaneille ja onnitelleille. Erikseen kiitokset myös ainakin Laukkaselle, joka viime aikoina on valvonut silmä kovana uimaharjoituksia ja Hämeessä vaikuttavalle Pekka Hottille, joka on koordinoinut huollon kuntoon kahdessa tämän vuoden voitokkaassa kilpailussa.


Vaikka sitä kuinka yksinäiseltä tuntui siellä laavakentällä polkiessa, niin näin päin mietittynä kaiken kaikkiaan mukanaolijoita tulee yhteenlaskettuna helposti sata henkeä. Eihän tästä kyllä mitään tulisikaan ilman muiden ihmisten apua ja toivonkin, että mukana olleita jaksaa Savolaisen Teräsmiehen edesottamukset kiinnostaa myös tulevaisuudessa.

lauantai 6. lokakuuta 2007

Tapahtumia kotirintamalta

Täältä Havaijin lämmöstä on syytä muistaa myös kotimaan tapahtumia. Tänään ilmestyneessä Kuopion Kaupunkilehdessä oli toinen Havaijin projektiini liittyvä sivu. Sivuilla seurataan projektiani ja esitellään yrityksiä, jotka ovat mukana matkallani.

Tässäpä linkki itse sivulle.

Kiitokset vielä mukana olijoille.

keskiviikko 19. syyskuuta 2007

Kisa-asu on valmis

Taasen on syytä esitellä tuloksia yhteistyökumppaneiden hankinnasta. Minulle on monta kertaa sanottu kisoista otetuista kuvista, että kyllä tuohon vielä yksi tukija mahtuisi (koska rinnassa ei ole ollut mitään) ;) Nytpä sitten on...

Rinnassani Havaijin kisassa komeilee kuopiolaisen teräsalan yrityksen Var-Met:n mainos. Yhteistyö ei olisi voinut onnistua paremmin. Fanipaitojeni tekstissä komeilee "savolainen teräsmies". No sattuipa niin, että yrityksen työntekijät kutsuvat toisiaan teräsmiehiksi ja kaiken lisäksi omistajapariskunta sattui olemaan sukunimeltään Savolainen ja kovia urheilun kannattajia...

sunnuntai 16. syyskuuta 2007

H-hetki lähenee...

16 päivän päästä suuntaamme kohti Konaa, Havaijia. 27 päivän päästä Havaiji-projekti huipentuu itse kisaan ja usean kuukauden (ja vuoden tai 15 vuoden) työ palkitaan. Mutta keskitytäänpä nyt siihen työhön ja valmisteluun, jota on tehty harjoittelun ohella.

Majoitus varattiin, yhdessä Tiinan ja Antin kanssa, heinäkuun puolessa välissä. Lennot varattiin ja maksettiin samoihin aikoihin, oikeastaan Kuopiossa kisattiin samana viikonloppuna Kuopio Triathlonin merkeissä. Kun nämä "pakolliset" ja suuren osan budjetista vievät osuudet saatiin järjestykseen, alkoi yhteistyökumppaneiden "hakeminen". Kuopiolaisista yrityksistä löytyy urheiluhenkeä ja vastaanotto on ollut positiivista. Tukijoita on löytynyt myös muualta Suomesta ja lähiaikoina kaikista mukaan lähteneistä yrityksistä tulee juttua myös näille sivuille. Yhteistyökumppaneilla on suuri merkitys tässä projektissa ja budjetin asettamat raamit alkavatkin pikku hiljaa täyttyä.

Näkyvyyttä on, sanotaanko, suhteellisen haasteellista saada ainakin valtakunnallisesti. Kuitenkin paikalliset lehdet (Kuopion Kaupunkilehti ja Savon Sanomat) ovat seuranneet projektia tiiviisti ja mm. YLEn Radio Savo ja YLEn paikallisuutiset tulevat tekemään jutun lähetyksiinsä. 64 471 leivikin omaava Savon Sanomat on ollut matkassa myös muuten mukana. Itse lähden mukaan Havaijille niin vaimon, huoltajan ja Savon Sanomien akkreditoimana median edustajan ominaisuudessa. Näin tänne Savoonkin saadaan nopeasti suomalaisten tunnelmat heti kisan jälkeen.

tiistai 11. syyskuuta 2007

GUTZY käyttöön...

Nokian SM-kilpailujen jälkeen, viimeisillä helteillä, tein jonkin verran testejä siitä, mikä urheilujuoma/geeli sopisi minulle parhaiten lämpimissä olosuhteissa. Testiini otin tunnetuimmat merkit, joita lyhyellä Kuopion alueelle suunnatulla kierroksellani löysin. Tuloksia vertailin aiempiin kokemuksiini, sekä keskinäisiin eroihin.

Tulokset eivät olleet tällä kertaa järisyttäviä, mutta valinnan kuitenkin pystyin suorittamaan järkevin perustein. Valintani tuolloin oli GUTZY:n juoma, jossa imeytyminen, ravintosisältö ja maku kohtasivat mielestäni parhaiten. Lisäksi juomasta on olemassa kofeiinia sisältävä versio, johon erityisesti ihastuin.

Tarina ei kuitenkaan lopu vielä tähän. Olin hakemassa GUTZY:n tuotteita Leppävirran Kesportista, mutta kauppias kehotti kuitenkin vielä kysymään, josko noilla perusteilla valmistaja lähtisi mukaan projektiin... Puhelun ja muutaman sähköpostin perusteella eilen sitten sain hyvän erän tuotteita, joilla varmasti pärjään Havaijille ja takaisin.

Kyllä se vaan joskus onni potkii näissä tukija kuvioissakin, eikä etusijalle nouse tuote jonka saa;)

keskiviikko 29. elokuuta 2007

Kuopion Kaupunkilehti - osa I

Kun pari viikkoa sitten kirjoitin ns. markkinointitaktiikastani, aloittelin silloin vasta urakkaa yhteistyökumppaneiden hankinnan suhteen. Vastaanotto kuopiolaisissa yrityksissä on ollut pääsääntöisesti positiivista.

Kuopion Kaupunkilehdessä tulee syksyn aikana olemaan kolme juttua Havaijille valmistautumisesta sekä elämästä Havaijin jälkeen. Juttujen yhteydessä sivuilla mainostavat sekä yhteistyökumppanit että muut tukijat. Tänään ilmestynyt juttu/sivu löytyy täältä ja se "vaati" valmistuakseen 100 pyöräilykilometriä Kuopion alueella ja 100 työtuntia, mutta lopputulos on hyvä.

Työ jatkuu edelleen ja Niketkin kuluvat varmasti vielä lisää! ;D "Ite kun tekkee, niin saa sellaisen kun tullee!"


Nyt paita myynnissä...

Nyt on fanipaita kaupoissa!!! Hinta on vaivaiset 20€.

Tulot menevät lyhentämättömänä Havaijin matkan kustannuksiin.

Laita tilaus osoitteeseen lemmettyla(a)hotmail.com, niin otan yhteyttä toimituksesta.



tiistai 14. elokuuta 2007

Markkinointitaktiikka

Siinäpä se on meikäläisen markkinointitaktiikka, elikkä luvassa on vierailuja eri yrityksissä kunnes kengätpohjat ovat kulunneet puhki. Tulevaisuus kertoo kuinka paljon yhteistyökumppaneita noilla perus Nikeillä saadaan aikaiseksi. Lisäksi olen ajatellut puhelimen ja pyörän lisäämistä markkinoiti budjettiin;)