sunnuntai 12. elokuuta 2007

Kesän pyöräretki

Mitäpä muuta se triathlonisti tekisi lomallaan kun ajelisi pyörällä? Enpä tiedä;) Ainakin itsellä kesän ainoa lomaviikonloppu tuli kierrettyä maakuntaa vaimon kanssa reppu selässä fillaroiden. Reitit sinänsä olivat tuttuja harjoitusmaastoja vuosien varrelta, mutta tälläkertaa oli aikaa pysähtyä juomaan ja katselemaan maisemia.

Reitti kulki ns. pohjoisen kallaveden ympäri (kuopio, siilinjärvi, maaninka, lamperila, kuopio) n.130km ja matkalle osuivat niin appiukon ja omankin isän mökit. Toiminta vaihteli matkalla kivien nostelusta ja marjojenkeräilystä, aina ankaraan saunontaan ja ruokailuun.

Ensimmäinen yö meni teltassa ja miehestä huomaa pienen ulkoilman tuoman kulutuksen.

Triathlonvaimo Arja Kinnulanlahden lintutornilla.


Taukopaikka Pulkonkosken äärellä. Juuri ennen pysähdystä paikallinen suuruus tervehti meitä heppi kourassa;)


Lähellä kurolanlahtea oli myös vesistöylitys. Onni suosi, eikä kumpikaan tippunut ojaan.


Rautarouva veti viikolle yli 15h reenitunnit kruunaten sen tämänpäiseen 4h harjoitukseen, jossa juomana oli pelkkä vesi.

Ei kommentteja: