tiistai 12. helmikuuta 2008

Savolaiset teräshenkilöt wannabee osasto


Tässä savolaisten teräsmiesten wannabee osasto palauttelee ensimmäisistä yhteisharjoituksista. Harjoitus toteutettiin Kuopion uimahallissa ja focuksena oli vesikauhun voittaminen. Osastoon kuuluu myös Puolan haarakonttori, josta saadaan niin espanjalaisia kuin puolalaisiakin vaikutteita.

Osaston alkuperäisenä tarkoituksena oli valmistautua Antwerpenin puolimatkalle 2008, mutta erilaisten loukkaantumisien seurauksena savon osasto tähtää Kuopion kilpailun kuntosarjaan. Sen sijaan Puolassa valmistaudutaan edelleen puolimatkaa varten. Myöhempänä tavoitteena osastolla on hamassa tulevaisuudessa selvitä maaliin IRONMAN -matkan kilpailu.

Osaston valmistautumisen kannatusta voi myös toteuttaa omalla taholla, nimittäin julkaisen blogissani wannabeille tekemäni ohjelmat ja tästä se alkaa ensimmäisellä uintiohjelmalla:

Uintiohjelma 1(toteutus kaksi kertaa viikossa):

verryttely 200m

potkulauta mukana 200m (voi mennä vinstan pätkissä)

käsiveto pullis mukana 200m (voi mennä piikin pätkissä)

selkä josta osa potkien 200m (voi mennä piikin pätkissä)

pyörintä 100m (voi mennä piikin pätkissä)

voltteja ja pyörimistä(2-3 volttia per piikki) n.100m

uinti 4*200m

potku/verryttely 200m


Sanastoa:

25m= piikki

50m= vinsta



Ei kommentteja: