Polkupyöräilyä

Viikonlopun SM-kisat on takana ja kotiin on palattu onnellisesti. TRIvaimo jo laittelikin kuulumisia tuosta Temposta, joka meni erittäin hyvin. Ainoa kauneusvirhe oli, että TRImiesten valtikka matkasi Tuukan mukaan. Maantie taas oli todella legendaarista tykittelyä ja ainakin viime vuoteen verrattuna perusvauhti oli aikasen paljon reippaampi. Tuloksena oli viimeinen tila maaliin tulleista.

Tempo oli suorituksena paras koskaan ajamani vastaava suoritus. Valmistavasta tempokuurista saadut opit olivat säilyneet reisissä ja vauhdinjako onnistui ensimmäistä kertaa niin, että vauhti pysyi tasaisena loppuun asti. Voinkin sanoa rehellisesti, että perjantaina minut voittaneet ovat minua parempia, koska en keksi ainuttakaan selitystä (harjottelun lisäksi), joka olisi voinut nostaa vauhtiani.

Maantiellä tosiaan tuli viimeinen sija, joka kyllä selittyy sillä, että ennen viimeistä kierrosta täräytin komeasti monttuun ja hajoitin renkaan, eikä noilla meikäläisen reisillä ollut enää mahdollista nousta takaisin taistoon. Ajelinkin sitten viimeisen kierroksen aika-ajona fiilistellen täydenmatkan kisojen pyöräilyn loppuvaiheita ;) Muuten maantie kulki erittäin mukavasti. Jalat väsyivät toki iskuista, mutta kyllä ne sitten palautuivatkin ihan mukavasti.

Pyöräkisat kokonaisuudessaan olivat loistava opintomatka. Jalat saivat aivan uudenlaista kyytiä ja toisaalta tuli vahvistusta sille, että viime vuoteen varrattuna jalat ovat paremmat. Loppuun on vielä todettava, että jos kuntoilijan ja urheilijan ero on se, että kuntoilija vetää aina täysillä, niin kuskin ja pyöräilijän ero on saman suuntainen. Kuskit kun ajelee purukoissa niin kyllä ne vaan lepäilee ja sitten kun alkaa tapahtua niin kyllä siinä silloin koko porukalla tuntuu.