maanantai 16. maaliskuuta 2009

Pogostan voitto viimein plakkariin


Pogosta siis saatiin pulkkaan ja minä sitten vetelin kultapulkaa Savon maille :D No ei siinä, mutta kyllä vähän tosin itsekin yllätyin, kun vastassa oli kuitenkin viime vuoden 50km SM hopeamitalisti ja yleisesti kovaksi tunnettu Ikonen kotiladuillaan.

Oma suoritukseni oli hyvää tekemistä kuten kuvasta näkyy. Ainakin VK kulkee ihan kivasti ja lumileirillä muokatuilla jaloilla pääsee maaliin asti hieman helpommin kuin aiempina vuosina. Ei tietenkään pitäisi paljoa valitella tuossa seurassa, mutta omasta mielestäni sukseeni sattui hieman liian täräkkä kuvio edellispäivän testien jälkeen. Toisaalta tuo mäkiin iskeminen alkaa tulla jo minulle tavaksi. Kuten taas kuvasta voi päätellä, oli ukko aika punaisella viimeisen nousun alusta maaliin. Ihmekkös tuo, kun ensin piti karistella muut letkasta ja sitten vielä Pörsti kävi rinnalla loppusuoralla...

Kilpailun jälkeen minua jäi kuitenkin syvästi askarruttamaan muutama muu asia. On se vaan kumma, miten nuo hommat hoidetaan tuolla päin. Järjestäjillä on käytössään minusta ehdottomasti hienoin hiihtoreitti, puitteet ja järjestelyt toimivat moitteettomasti. MUTTA miksi paikalle ei kuitenkaan saada kuin 2000 henkeä kahtena päivänä ja niistäkin alle 50-vuotiaita on varmaan alle 20% (ei tarkka luku).

Minusta ajatustyöhön voitaisiin lähteä vaikka seuraavalta pohjalta. Ensinnäkin nuorista. Kukapa nuori valitsisi lajin, jossa kymmenen vuotta kestäneellä 800 tunnin vuosityöllä hommasta kostuu kuvakirjalla, kun vastapainona on tarjolla joukkueurheilu, jossa itsensä elättäminen samalla työmäärällä on suorastaan todennäköistä. Toisaalta kukapa turisti lähtisi hiihtämään, jos ka. 70€ osallistumismaksun jälkeen sinua velotetaan vielä maalin antimista. Itse en voi vieläkään ymmärtää kuinka nälkäisiltä hiihtäjiltä veloitetiin 7€ hernekeitosta palkintojenjakopaikalla...

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hieno suoritus, onneksi olkoon!

7 € hernekeitosta, no huh huh!!! Eipä tosiaan houkuttele kuntoilemaan itä-rajalle...

Unknown kirjoitti...

Niin ei kai se oikeastaan ole rahastakaan kiinni, mutta jos rakennetaan hieno tapahtuma ja osallistumismaksukin on lähes kansainvälisissä mitoissa, niin miksi sitten vielä pitää hiihtää kukkaro takataskussa. Isällä vielä pisteet loisto suorituksesta. Ukko nosti aiheesta semmoisen metelin, että sai lopulta ilmaisen keiton :D

Anonyymi kirjoitti...

Miten tota sykekäyrää ja korkeuseroa oikein luotaan? :D Siis ootko vedelly melkein 180:n sykkeillä menemään? :D

Unknown kirjoitti...

Joo, siinä ne sykkeet on ollu 160-180 välillä. Kirissä ja Ikosen tykitellessä, jopa yli...

Anonyymi kirjoitti...

"Ryssä on ryssä" vaikka voissa paistaisi. Palvelusta voi ja pitääkin maksaa, mutta ei palvelua, ei maksua.