tiistai 14. heinäkuuta 2009

Joroisen ennakkotunnelmat ja triathlontietäjä visa


Joroinen on siis edessä ensi viikonloppuna. Oma tilanteeni on hieman arvoitus itsellenikin. Reeneissä on olut melekosta vaihtelevuutta, eli siis hyviäkin hetkiä on ollut ja palutuminen USAn kiertueelta tuntuisi olevan ihan kunnossa. Nähtäväksi jääkin sitten onko paketti jo kasassa vaadittavalla tavalla CDAssa paljastuneiden ongelmien jälkeen.

Kilpailun taso on taas tänäkin vuonna kotimaisittain kohillaan. Lähtölistalta löytyy, niin vanhoja lengendoja kuin uusia tulokkaitakin. Itselleni mielenkiintoista on Törmäsen tämän vuotinen paluu ja miten Luoto kiihtyy lyhyellä matkalla nyt paremmin reenanneena. Toivanen suorittaa paluun Joroisiin muutaman vuoden tauon jälkeen. Mitkä ovat sitten Toivasen jalat ja miten avioituminen on kuntoon vaikuttanut. Hast on nyt reenannut enempi pitkälle matkalle, joten olisiko hän johdossa jo juoksun alkaessa? Ja onhan meillä tämä nuorempi vitja, eli Tuukka, Darby ja minä, joko meistä olisi valtikan viejäksi. Entä nuo idän ihmeet? Niistä ei kyllä minulla ole mitään tietoa... Tai olisiko sitten yllättäjän vuoro. Miten olisi oman kylän Kutvonen tai nuoresta iästään huolimatta kokenut Tatu... Huhut kertovat, että tuore tempo ajon suomen mestari Tempo Rissanen olisi tulossa kuntosarjaan, joten kävisikö sittenkin niin, että kuntosarjalainen veisi homman kotiin?

Elikkä kun jo yleisöstäkin kerkesi tulla pyyntöjä, niin julkaistaan tähän loppuun SUOMEN TRIATHLONTIETÄJÄ 09 visa avatuksi. Säännöt ovat selvät: Laita kommentteihin oma kärkikolmikkosi ja nimimerkki. Oikea voittaja tuo 3 pistettä, oikea kakkonen 2 ja oikea 3 tuo yhden pisteen. Voittajat julkistetaan tulosten selevittyä... JA palkinnot ovat taas huikeat :D

39 kommenttia:

Tuukka kirjoitti...

Tiukka kisa, mutta voittajasta ei ole epäselvyyttä ;)

1. Miettinen
2. Toivanen
3. Hast

Anonyymi kirjoitti...

Kuntosarjassa paljonkin yllättäjiä, mutta...

1. Hast
2. Luoto
3. Toivanen

Anonyymi kirjoitti...

PaarMa sanoo!!
1.Hast
2.Miettinen
3.Törmänen

Unknown kirjoitti...

Loistavaa! TIETÄJÄkisa on lähtenyt räväkästi kyntiin. Hast taitaa erottua suosikiksi heti startti viivoilta...

perttu kirjoitti...

Damerna först

1. Kiviranta
2. Boman
3. Tiainen

Herrklass

1. Hast
2. Toivanen
3. Miettinen

Anonyymi kirjoitti...

1. Hast
2. Miettinen
3. Toivanen

1. Boman
2. Kiviranta
3. Tiainen

Tsemppiä kaikille kuitenkin tasapuolisesti, kisa tulee varmasti olemaan kova ja tiukka!
-jv

Chili kirjoitti...

Hast hoitaa homman, Luoto kirii juoksussa kakkoseksi (jos peesiporukat eivät aja karkuun...;-) ja Miettinen on tasaisen varma.
Naisissa Merja voittaa tiukassa kisassa Tiina, kolmosena yllättäjä Nokialta.

1. Hast
2. Luoto
3. Miettinen

1. Kiviranta
2. Boman
3. Koivula

Unknown kirjoitti...

Tiukkaa on, mutta eiköhän se näin mene:

1. Hast
2. Törmänen
3. Toivanen

1. Kiviranta
2. Boman
3. Tiainen

Anonyymi kirjoitti...

Huippu kisa
1.Toivanen
2. Hast
3. Tuukka

Tiukka kisa

1. Kiviranta
2. Boman
3. Koivula

irongirl kirjoitti...

Naiset
1. Boman
2. Kiviranta
3. Tiainen

Miehet
1. Hast
2. Törmänen
3. Luoto

Unknown kirjoitti...

Hienoa, että tänne on saatu mukaan myös tuo naisten veikkaus. Siellä on tulossa legendaarinen yhteenotto Tiinan ja Merjan välillä. Kamppailua on jo kerran siirretty tuolta keväältä, joten nyt naiset ovat varmasti tosissaan...

Anonyymi kirjoitti...

1. Hast
2. Luoto
3. Miettinen

1. Boman
2. Kiviranta
3. Malmström

Anonyymi kirjoitti...

miehet, helppo

1. Miettinen
2. Toivanen
3. Hast

naiset, melkein yhtä varmaa..

1.boman
2.kiviranta
3. tiainen

koivula, siis kuka?

Jupis kirjoitti...

M:
1. Hast
2. Darby Thomas
3. Toivanen

N:
1. Boman
2. Kiviranta
3. Tiainen

Anonyymi kirjoitti...

1.Hast
2.Miettinen
3.Toivanen

Eemeli kirjoitti...

1. Hast
2. Törmänen
3. Miettinen

Anonyymi kirjoitti...

Pistetään tällä kertaa näin, menee metsään tai sitten ei..

1.Luoto
2.Hast
3.Miettinen

Tsemppiä kaikille kisaan ja paras mies voittakoon!

Anonyymi kirjoitti...

Heips,
laittaisin naisissa minäkin kolmannen tilan Nokian yllättäjä Venlan Koivulalle. Sen verran kovassa kunnossa on.
Naiset:
1. Boman
2. Kiviranta
3. Koivula

Miehet on vaikeampi veikata, mutta kokeillaanpa seuraavaa riviä:
Miehet:
1. Luoto
2. Hast
3. Toivanen

Anonyymi kirjoitti...

Hast ylivoimainen voittaja!
Muista mitalisijoista tiukkaa kisaa Teemun, Markon ja Tuukan kesken. Luodolla Itävallan Ironman liian lähellä..
Miehet:
1. Hast
2. Toivanen
3. Törmänen

Tiinalla Fankfurtin kisasta liian vähän aikaa, tuskin valmiutta nyt haastamaan Merjaa.
Naisista kolmantena maaliin Heidi Hyvärinen N23 sarjasta
Naiset:
1. Kiviranta
2. Boman
3. Tiainen

Anonyymi kirjoitti...

Loistava kisa odotettavissa. Tuukan mitaliketjun jatkumiseen uskoen:
1. Hast
2. Miettinen
3. Toivanen

Tatu kirjoitti...

Huikea kisa tulossa. 3 kärki on tämä:

1.Toivanen
2.Hast
3.Thomas

Jarmo kirjoitti...

Miehet:
1. Hast
2. Luoto
3. Lemmettylä

Naiset:
1. Boman
2. Kiviranta
3. Malmström

Badrobot kirjoitti...

Mää tästä mitään tiiä,mutta

1. Hast
2. Törmänen
3. Toivanen

Anonyymi kirjoitti...

1. Hast
2. Tuksa
3. Luoto

1. Boman
2. Kiviranta
3. Tiainen

-jossu

Kosmo kirjoitti...

Kerrointa peliin..

1. Hast
2. Törmänen
3. Darby



1. Boman
2. Koivula
3. Kiviranta

Anonyymi kirjoitti...

Trirouva pohojosesta veikkaa:

1. Törmänen
2. Toivanen
3. Miettinen

Anonyymi kirjoitti...

1. Toivanen
2. Thomas
3. Hast

-Maija&Seppo

Anonyymi kirjoitti...

Ei ole vaihtoehtoja.

1. Miettinen

ja muilla ei niin väliä kun ovat niin kaukakana takana...

vv kirjoitti...

1. Toivanen
2. Hast
3. Miettinen

-Villeveikko Niemi

Anonyymi kirjoitti...

1. Miettinen
2. Hast
3. Luoto

1. Kiviranta
2. Boman
3. Malmström

Ps. Kiviranta nähty useaan otteeseen huimassa kiidossa Helsingin etelärannassa. Korkeat kerrostalot ja stadin tähtitaivas tehnyt hyvää Merjan itseluottamukselle -marginaali kakkoseen tullee olemaan kybä minsan luokkaa.

ML

Anonyymi kirjoitti...

Kiviranta
Boman
Koivula

P.s. Stadilaistunut Peppi on vaihtanut Krunikan mukulakivet Keskuspuiston mäkimaastoon ja jälki on hurjaa. Kun vielä perheen kuopuskin on timantti kunnossa ja antanut kovaa sparria Merjalle, ei voittajasta ole epäselvyyttä.

Super-Merja repii rumaa eroa muihin.

Mizzo kirjoitti...

1. Törmänen
2. Hast
3. Toivanen

1. Boman
2. Kiviranta
3. Tiainen

Anonyymi kirjoitti...

Eki:

Miehet:
1.Toivanen ja Hast maalikameraratkaisu
3. Luoto

Naiset:
1.Boman ja Kiviranta maalikameraratkaisu
2. Heidi Hyvärinen N23

Anonyymi kirjoitti...

Asiantuntijaveikkaus mummolta:
1. Miettinen
2. Hast
3. Toivanen

... ja juoksu vasta ratkaisee...

Anonyymi kirjoitti...

Todella tiukka kisa.
1. Hast
2. Tuukka
3. Toivanen

Yx äiti

Anonyymi kirjoitti...

Miehet:

1. Hast
2. Törmänen
3. Toivanen

Naiset

1. Boman
2. Kiviranta
3. Hyvärinen (N23)

-mikko-

Unknown kirjoitti...

Tulokset ovat siis nyt selvillä ja SUOMENTRIATHLONTEITÄJÄKSI09 voimme nyt julistaa nimimerkkin Maija&Seppo! ONNITTELUT! Laittakaa tulemaan osoitetiedot l e m m e t t y l a ( a ) h o t m a i l . c o m niin saadaan palkinnot toimitukseen...

Darby Thomas kirjoitti...

hmmm... hauska. Missä oli mun nimi? Ehkä ensi vuonna ihmiset muista se ;)

Mutta mutta, se oli vaikkea ennustaa.

Unknown kirjoitti...

Ensi vuonna jo varmasti/toivottavasti. Ehkä sinun nimi on vain suomalaisille niin vaikea kirjoittaa :D