sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Hawaii 09

Kuvassa ollaan suurin piirtein niissä tunnelmissa mitkä vallitsevat rapakon takana tänä päivä. TRIvaimolla turistijalka vipatti ja minä olin oma reipas itseni. Näin jälkeen päin kun sinne asti oli kerran mennyt niin olisi voinut kyllä lomailla paikan päällä vielä viikon kisan jälkeen. Olihan se sen verran upea paikka.

Eilinen kisa oli olosuhteiltaan haastava. Tällä kertaa tuuli ei ollut niin sanotusti SE tekijä, vaikkakin se tuuli oli yltynyt kohti kisan loppua. Haasteeksi sen sijaan muodostui kuumuus. Juoksuosuudella ajat olivat selvästi huonompia, kuin monena aikaisempana vuonna. Toki poikkeuksiakin löytyy kuten miesten voittaja Graig (2.48) ja naisten kakkonen Mirinda (2.56), mutta top 10 ulkopuolella kolmen tunnin alittajat olivat harvinaista herkkua.

Miesten kilpailu oli äärimmäisen jännittävä. Loppujen lopuksi jyvät karsiutuivat akanoista vasta juoksussa, jossa Graig kiri voittoon ohi pyöräilyosuuden mahtavasti vetäneen Liedon. Lieto sijoittui kuitenkin lopulta toiseksi. Kokonaisuudessaan kymmenen joukkoon sijoittuminen vaati todella hyvän suorituksen, koska kärki 10 oli lopulta 10 minuutin sisällä. Naisissa Chrissie oli odotetusti yli muiden, joskin ainakin itselleni pisti silmään, että nähtävissä oli ensimmäistä kertaa väsymyksen merkkejä viimeisellä kympillä :D No mailmaennätysaika ja voitto 20 minuutilla, niin ei siinä voi oikein muuta pyytää. Vaikka huomio naisten kisassa kääntyi hieman voittajan ylivoimaisuuteen, taso siinä takana on mielestäni noussut ja 10 joukkoon tunkeutuminen vaati naisissakin supersuorituksen.

Lyhyet Suomalais kommentit löytyvät Antin blogista. Hastille ei sattunut paraspäivä mahataudin vietyä voimat. Suoritus on kuitenkin hatunnoston arvoinen, koska tuossa kuumuudessa mahaongelmien kanssa radan ympäri meneminen on jo todellinen haaste. Tiinan keskeytyksen syistä ei ole sen tarkempaa tietoa, mutta ei syy varmaan kuitenkaan puujalka ole, vaikka Antti kommenteissaan lautakasat esille nostaakin :D Spekulointina noista lopputuloksista ihan näin tästä sohvalta uskoisin, että huippusuorituksillä Tiinalla olisi ollut mahdollisuudet lähelle 10 sijaa ja Hastikin varmasti olisi voinut tavoitella sijoitusta 20 joukkoon...

Hawaiitietäjä 09 kääntyi epäonnistumisien myötä Suomen pessimistisimmän trikannattajan etsimiseen ;) Jos Tiinan sijoitus lasketaan tulosten antaman 46ksi pisimmälle pääsyt ja Hastille 57, voittajaksi osoittautuu (THE) Män veikkauksella Tiina 19 ja Hast 38. Toisaalta, jos Tiinan sijoitus lasketaan hylätyksi ja kilpailu muutetaan ainoastaan Hastin tuloksen arvaamiseksi voittaja olisi juhis68. No raadin kanssa päädyttiin siihen, että tässä kun kerran voidaan jakaa triathlonvuoden pessimisti ;D ja Hawaiitietäjä09 palkinto kerralla, niin olkoon voittaja sitten (THE) Män :D. Onnittelut sinne!!!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Liika optimismi ei ole hyväksi,siksi realismi on valintani,mutta älkää ymmärtäkö sitä pessimismiksi.
Olihan veikkauksenikin näin jälkeepäin katsottuna optimistinen,mutta mielestäni kuitenkin realistinen.mismiksi män

Unknown kirjoitti...

Juuri näin. Ehkä pessimismiksi olisi ollut laskettavissa, jos joku olisi arvannut kisan tuloksen etukäteen! Pessimisti kisan nimeksi tuli siitä, että voittaja olisi se joka arvannut huonoimmat sijoitukset, eikä näin ollen tulokset osuneet veikkajien haarukkaan.

Teemu

Unknown kirjoitti...

tai siis vielä huonoimman yhteenlasketun sijoituksen.