tiistai 13. lokakuuta 2009

Syksy on säätäjän aikaa

Syksy on säätäjälle ehdottomasti parasta aikaa. Kaikkea voi kokeilla, aikaa on yllin kyllin, eikä lenkilläkään käydä niin paljon, että paikat kerkeisi jumittua. No ei nyt ehkä niinkään, mutta kuitenkin nyt on aika tehdä muutokset, jos meinaa niitä muuttaa seuraavaksi kaudeksi. Itse olen varmasti malli esimerkki siitä miten säätämistä ei tehdä. Vaikka viime syksynä etsin asennon aika hyväksi, niin kyllähän se taas lähti käsistä kun uusi pyörä ja uudet mahdollisuudet tuli alle kevään korvalla. Sitten kun viimehetken korjaukset vielä suorittaa kisaviikolla, niin voi olla varma, että aika ruletiksi homma menee. Nyt pistän sitten oikein tänne julkisesti muistiinpanot siitä miltä ajattelin ajoasennon näyttävän, kun keväällä kirmaisen takaisin maakuntiin.

Satulakulmaksi olen hakenut 45 asteen kulmaa, joka kuvan perusteella pitäisi ihan hyvin paikkansa. Olkapään kulmaa laskin hieman 90 asteesta, koska se vähentee käsien jännitystä. Pitkä selkäni mahdollistaa kulman muutoksen.

Polvipedaali kulma on n.90a astetta, kuvassa jopa hieman akressiivisempi. Tärkeintä on, että kulma polvi ei ainakaan jää pedalin taakse etuasennossa.

Ala-asento on se tärkein. Polvikulmana käytän n 150 astetta, kun maantie kuskeille suositus kulma on 140-150 välissä. Triathlonasennossa polvikulma voi olla suuremmasta päästä, koska sen pitäisi helpottaa juoksemista. Tämä kulma sitten vaikuttaa juuri satulan korkeuteen, joka on ollut SE ongelmani :D. Lukemieni tutkimusten perusteella satulan korkeus on parempi määrittää juuri polvikulmasta, eikä kertomalla jalan sisämittaa 0,883, koska tuossa kertolasku tavassa eri ihmisten polvikulma voi vaihdella yli suositus kulmien. Lonkan kulma on 86 asteetta. Tutkimuksissani en ole vielä päätynyt muuttamaan sitä, mutta tuollainen kulma syntyy kun satula on muutaan sentin poljinakselin takana.

Nyt on siis kuvat tiskissä :D Jos lukijoilla on noista huomautettavaa, kysymyksiä tai ideoita niin laitelkaa vapaasti kommenttiin. Vastailen ja kokeilen niitä sitten parhaani mukaan ...
Lähetä kommentti