tiistai 13. lokakuuta 2009

Syksy on säätäjän aikaa

Syksy on säätäjälle ehdottomasti parasta aikaa. Kaikkea voi kokeilla, aikaa on yllin kyllin, eikä lenkilläkään käydä niin paljon, että paikat kerkeisi jumittua. No ei nyt ehkä niinkään, mutta kuitenkin nyt on aika tehdä muutokset, jos meinaa niitä muuttaa seuraavaksi kaudeksi. Itse olen varmasti malli esimerkki siitä miten säätämistä ei tehdä. Vaikka viime syksynä etsin asennon aika hyväksi, niin kyllähän se taas lähti käsistä kun uusi pyörä ja uudet mahdollisuudet tuli alle kevään korvalla. Sitten kun viimehetken korjaukset vielä suorittaa kisaviikolla, niin voi olla varma, että aika ruletiksi homma menee. Nyt pistän sitten oikein tänne julkisesti muistiinpanot siitä miltä ajattelin ajoasennon näyttävän, kun keväällä kirmaisen takaisin maakuntiin.

Satulakulmaksi olen hakenut 45 asteen kulmaa, joka kuvan perusteella pitäisi ihan hyvin paikkansa. Olkapään kulmaa laskin hieman 90 asteesta, koska se vähentee käsien jännitystä. Pitkä selkäni mahdollistaa kulman muutoksen.

Polvipedaali kulma on n.90a astetta, kuvassa jopa hieman akressiivisempi. Tärkeintä on, että kulma polvi ei ainakaan jää pedalin taakse etuasennossa.

Ala-asento on se tärkein. Polvikulmana käytän n 150 astetta, kun maantie kuskeille suositus kulma on 140-150 välissä. Triathlonasennossa polvikulma voi olla suuremmasta päästä, koska sen pitäisi helpottaa juoksemista. Tämä kulma sitten vaikuttaa juuri satulan korkeuteen, joka on ollut SE ongelmani :D. Lukemieni tutkimusten perusteella satulan korkeus on parempi määrittää juuri polvikulmasta, eikä kertomalla jalan sisämittaa 0,883, koska tuossa kertolasku tavassa eri ihmisten polvikulma voi vaihdella yli suositus kulmien. Lonkan kulma on 86 asteetta. Tutkimuksissani en ole vielä päätynyt muuttamaan sitä, mutta tuollainen kulma syntyy kun satula on muutaan sentin poljinakselin takana.

Nyt on siis kuvat tiskissä :D Jos lukijoilla on noista huomautettavaa, kysymyksiä tai ideoita niin laitelkaa vapaasti kommenttiin. Vastailen ja kokeilen niitä sitten parhaani mukaan ...

18 kommenttia:

perttu kirjoitti...

Mielenkiintoinen postaus ja hyvän näköinen asento, kiitos! Tuo lonkan 86 astetta on kai polven kautta mitattuna, joten se on varmaan poljinakselin kautta mitattuna ainakin 95 astetta kuten tuossa kuvassa http://www.slowtwitch.com/Bike_Fit/F.I.S.T._Tri_bike_fit_system/Hip_angle_24.html. Pyöräkisojen kannalta tuo satula keskiön takana on tietysti ainoa mahdollinen asento, kuitenkin aika harvalla pro-triatleetilla se satula on viittä senttiä keskiön takana esim. Slowtwitchin mukaan Wellingtonin pyörässä +3,5cm etupuolella Ain-Alar +0cm Jordan Rapp +0cm Sindballella oli tosin -4cm takana. Ja jos katsoo missä vaikka Cancellara ajaa niin enimmäkseen runttaa aivan satulan kärjellä istuen eli kyllä siitä satulan edemmäs tuomisesta on varmasti saatavissa hyötyä. Ehkä tuota kannattaisi kokeilla joskus mitä vaikuttaisi tuoda satula keskiön kohdalle, itsestäni ainakin tuntui hyvältä mutta vaatii kyllä totuttelua vähän aikaa. Etuna se että samoilla kulmilla voi keulan laskea alemmas tai avata lonkan kulmaa. Huonona puolena ainakin se että pyöräkisoihin mennessä kulku on todennäköisesti huonoa jos harjoittelu on tehty satula edempänä.

perttu kirjoitti...

Korjauksena äskeiseen siis tuo 95-105 astetta lonkan kulma jos mitataan KESKIÖN ei poljinakselin kautta kuten kirjoitin.

Unknown kirjoitti...

Tuossa satulan kärki on nyt 2-3 cm takana, en ole sitä mitannut ihan tarkasti. Tosin Arione on sen verran pitkä satula, että jollain muulla mallilla se voisi tarkoittaa 5 cm takana. Alku kesästä ajoin satula 0 asetuksella, mutta minulle hieman takana oleva satula osoittautui paremmaksi. Toinen tekijä on suhteessa pitkä selkä ja isot hartiat, jotka tekevät asennon helposti etu painoiseksi. Hieno kommentti ja tuohon satulan asetukseen aion vielä keskittyä.

Jupis kirjoitti...

Good stuff!
Olen myös säätänyt pyörää omatoimista video/still kuva analyysiä apuna käyttäen.
Tässä jotain pohdintoja ja linkkejä viime kevään sessiosta.
http://jupis.blogspot.com/2009/03/ajatuksia-ajoasennosta.html

Quintana Roohon on kesän aikana vaihtunut stemmi & tanko + olen vaihdellut satulan korkeutta, joten vois olla aika tsekata missä ollaan taas menossa.
Mulla on Arionen kärki tällä hetkellä muutaman sentin keskiön etupuolella.

Unknown kirjoitti...

Tosi hyviä videoita Jupis. Ite suosittelisin tekemään tuon analyysin video kuvasta. Silloin minusta nuo jalan kulmat on paljon luonnollisemmat. Mutta asento sinänsä näyttää hyvältä.

Jupis kirjoitti...

TTBikefitissä oli just tuoretta slo-mo videota Konasta: http://www.ttbikefit.com/

Samaa mieltä Teemun kanssa videoanalyysistä. Still kuviin oli melko vaikea saada autenttisen tuntuista asentoa oikeaan aikaan. Edellisellä kerralla mulla ei vaan ollut käytössä kuvankäsittelyohjelmaa kummempaa kulmien mittailuun. Nyt mulla on kokeilussa uusi softa, josta meinasin lähiaikoina pistää esittelyn blogiin. Ettei vaan Teemulla olisi sama Kinovea koneessa?

Unknown kirjoitti...

Joo sepä se. Sai tosin vähän aikaa etsiä ennen kuin tuli sopiva vastaan. Linkissä oli hyvää materiaalia. Kyllä tuolla Konassakin näyttää aika tavalla nuo säädöt vaihtelevan.

Tiina kirjoitti...

Huomaa, että Junnu on alkanut opiskella alaa...alkaa olla biomekaniikan opit ihan huippuluokkaa:)
Pitäsköhän tulla sulle analyysiin vai säästäsköhän säätämisen kisakauden kynnykselle?
Sä oot Junnu kyllä ihan huipputyyppi, jatka samaan malliin.

Unknown kirjoitti...

Kiitos noista viimeisistä sanoista!

JA todellakin biomekaniikan tuntemus alkaa olla uudella tasolla. Oon nyt lukenu satoja sivuja artikkeleita satulan korkeudesta, joten jatkossa säätöjä ei tarvitse enää tehdä ihan tunteella ...

Tietysti oishan se ihan OK suorittaa analyysit nyt, mutta heinäkuussa niistä saa tietysti paljon enemmän irti :D

Anonyymi kirjoitti...

Ajoasento näyttää hyvälle,tuntuuko myös hyvälle? Pyöräily ajoasento on triathlonissa monen asian summa,teorian ja käytännön tuntemus auttaa sellaisen oikean löytymiseen. Huipulla tyylejä ja asentoja on monenlaisia,yhdistävä tekijä ei siis ole ajoasento vaan ajoasenne.Train hard!

Unknown kirjoitti...

Tosi hyvä kommentti.

Eräs paikallinen pyörä asiantuntija sanoi minulle tänä kesänä suurin piirtein näin: "180km ... ajoasennon on oltava sellainen, että se on kivempi kuin sohvalla, ei voi tulla jännityksiä". Toisaalta taas kommenteissakin mainituissa slowtwitchin F.I.S.T sovituksen aluksi mainitaan, että kaikki huiput triathlonissa jakavat samat piirteet asennoissaan nyt ja 20 vuotta sitten.

Tästä vedin seuraavan johtopäätöksen: Pyörä asennon hakemisessa kannattaa lähteä noista yhteisistä piirteistä ja muokattava sitä sitten mukavaksi omian mittasuhteiden ja venyvyyden mukaan. JA eiväthän nuo piirteet juuri muutu kun ne on kerran hahmotettu oikein.

Tietysti suurin ongelma on löytää se, joka osaa nuo tyypilliset piirteet hahmottaa... siihen, tai ainakin alkuun pääsemiseksi, tuo video analyysi on mielestäni varsin hyvä keino.

Mutta lopullinen vauhti määräytyy kuitenkin täysin juuri kilometrien ja pään perusteella. Jo muinaiset kreikkalaisethan totesivat, että: "ei Ferrariin kannata Ladan konetta laittaa" mutta asiaa toimii myös toisinpäin :D

Jupis kirjoitti...

Tuo olkapään kulma vielä mietityttää. Sanoit että 90->78 vähentää käsien jännitystä, varmasti näin onkin. Kun katsoo useamman proon tyylinäytettä, niin asento näyttää melko kompaktilta (kato vaikka Macca ja Llanos) ja kulma on varmasti FIST oppien vastaisesti jyrkempi.
Voisiko olla että jyrkemmälllä kulmalla saa myös paremmin tehoja käyttöön?

Unknown kirjoitti...

Tuo olikin hyvä huomio. Asento varmasti muuttuisi tuohon suuntaan tuomalla satula 0 kohtaan ja nostamalla ohjaustankoa. Jos muutoksen tekisi vain tuomalla tankoa lähemmäksi se aiheuttaisi turhaa painetta selkään (on kokemusta). Tuosta muutoksesta olisi sekin hyöty, että kampikeskiön ja lonkankautta mitattu kehon kulma aukeasi lisää. Nyt se on F.I.S.T alarajalla(95 astetta).

Anonyymi kirjoitti...

Ja kun pirteet on kohdallaan,niin sitten se oleelinen asia,miltä se juoksu tuntuu/näyttää pyöräilyn jälkeen ja mitä kello kertoo. Loppuliset sijoitukset triathlonissa ratkaistaan juoksuosuudella, varsinkin pitkillä matkoilla.

Chili kirjoitti...

Slow motion from Hawaii:

http://www.youtube.com/watch?v=gabMYMUsZtw

Unknown kirjoitti...

Tarkkoo hommoo huipulla.
Muistakaa toki, että treeniuhousuissa housupadi on usein paksumpi kun kisahousuissa. Eli satulaa on laskettava noin pari milliä aina kisan ajaksi. (Vai pitääkö nostaa?).
Tämä kommentti ei ole vinoilua, vaan luin sen jostain ulkomaalaisesta aviisista, jossa haastateltiin jotain superhemmoa.
No, onneksi meikäläiset harrastelijat pääsevät helpommalla.

tere
Petteri

Unknown kirjoitti...

Joo, totta Peter(nostaa). Itse en ole moista säätöä koskaan tehnyt, mutta eron todella tuntee kun vaihtaa noista reenihousuista kisamalliin. Itse ajelen aika paljon noilla TRIhousuilla kesällä, joten ongelmaa ei pitäisi tulla :D

Linkit eikun paranee Kiitos Chili.

Anonyymin kanssa olen aivan samaa mieltä. Tämän keskustelun tarkoitus on juuri etsiä noita keinoja, joilla saadaan juoksu näyttämään juoksulta. Kuitenkin olisin toista mieltä tuosta "varsinkin pitkillä matkoilla" kohdasta, sillä väittäisin, että juoksu on ratkaisevampi sijoituksen kannalta lyhyillä matkoilla. Toki keskustelua voidaan käydä siitä, onko 40km ryhmäajo pyöräilyä :D

Chili kirjoitti...

jatkanpa tällä linkkailulinjalla ennen Puijolle lähtöä:

http://www.slowtwitch.com/News/2009_top_15_Kona_finisher_bikes_-_men_1078.html