tiistai 30. elokuuta 2011

Kiitokset ja hieman tulevaa


3vaimon huoltokeskus

Eli ensin tietenkin kiitokset! Suurin kiitos siitä, että yleensä pystyn urheilemaan tällä tavalla kuuluu Arjalle! Arja hoitaa aivan uskomattoman määrän asioita kauden aikana. Urheilun saralla toimenkuva muuttuu sujuvasti henkisenvalmennuksen tehtävistä huipputasoisen huollon toteuttamiseen. Kaikkia Arjan hoitamia asioita ei varmaan voi edes luetella! Vaikka valmennuksesta olen vastannut itse puolenkymmentä vuotta, ei sekään onnistuisi ilman mentoriani Tomppaa, joka on kuunnellut taas kymmeniä, jos ei satoja tunteja suunnitelmiani menneellä kaudella ja puuttununt ilmeisen sopivasti todennäköisiin ylilyönteihin ja tarjonnut aivan uskomattoman kokemuksensa avukseni, kiitos Tomppa! Valmennuspuolella muita kiitettäviä ovat tietenkin Eki ja Mikko, jotka Sawon matkoilla yrittävät toistuvasti oikaista uintiotteita.

Harjoitusvastuksista tärkein on edelleen Sawonjengi! Vaikkakin Turkusestakin on ollut mukavaa vastusta saatavissa. Kiitokset molemmille rintamille. Kotiseuduilla lenkkiseura on ollut hieman kiven alla, mutta kiitos Tursakkeelle, joka on välillä luonnonlakeja uhmaten pitänyt lenkkiseuran ensiluokkaisena! Kiitos myös valmennettaville monista varoittavista esimerkeistä ja haasteiden tarjoamisesta :D

Välinepuolella kiitokset menevät suurelti Scorpionille ja Jukalle, joka on pitänyt välinepuolen lisäksi myös talouttamme yllä kuluneella kaudella. Muita kiitettäviä ovat Forten Aki, joka on pitänyt kenkäpuolen kunnossa, nyt Kuopioon avatusta kenkäparatiisista ja I.L.E sportin Ilkkalle joka hoiti minulle nopeet kengät Vichyyn pienien sähläyksien jälkeen. Kiitokset Sompille ja Maximille juomista, jotka ovat pitäneet tiellä. Kojjootti kuuluu tietenkin myös kiitosten piirin ammattimaisen suksituksen vuoksi. Kiitos myös Kivenlahden pyörähuollon Anterolle kuluneesta kaudesta, sekä Vantaan kaupungille harjoituspaikkojen tarjoamisesta.

No, mutta mitäs sitten? Eli meikäläinen lähtee tästä kuunvaihteesta loppuvuodeksi tutkimushommiin Vuokattin, vaikkakin pääpaikka meillä edelleen pysyy täällä Vantaalla. Aiheena ei ainakaan vielä ole TRIhommat, vaan rehellinen hiihtotutkimus. Samalla panostus on nyt kovempaa sen eteen, että noita valmistujaisia saataisiin muutamat tulevalle talvelle. Joskin tuo Vuokatissa asuminen tarkoittaa ehkä myös hieman suurempaa hiihtomäärää. Olen kyllä jo koko ajan yrittänyt taistella, ettei homma nyt ihan heti lähtisi käsistä.

Urheilun puolella on jo käyty pikainen (2h) puhelu Tompan kanssa, jonka seurauksena ei suuria mullistuksia ole tulossa. Tai miksipä tulisi, jos taso on hypähtänyt, olen ollut kipeä 12 tuntia ja rasitusvammoista olet kärsinyt 4 tuntia viimeisen vuoden aikana. Pientä viilausta tehdään ravintopuolelle ja harjoittelua suunnataan hieman vielä pyöräpainotteisuuteen päin. Näillä näkymin ensi kaudella on edessä kolme täydenmatkankilpailua jossain päin maailmaa...

5 kommenttia:

Jone kirjoitti...

Ilimoottele kun olet Kuopiossa. Olisi kiva jutella vähän treenaamisesta, jos vain soppii?

Unknown kirjoitti...

Sunnuntaina on (11.9, klo 19) on Rastaantien Teboilille on tämmöinen tapaaminen buukattu.

Jone kirjoitti...

Jeps, RistoG soitteli. Hienoa.

Anonyymi kirjoitti...

3dir kiittää ja kumartaa kuluneesta kaudesta...vielä juoksut ja kova kritiikkipalveri edessä. Intoa täynnä kohti ens vuoden Roottia.

Tursake malttamattomana odottaa jo lumia ja hiihtoseuraa.

TV: Pasi

Ps. lippuäänestys ja vuoden tsemmpari vähän jännittää

Mandie kirjoitti...

Hi, I came across your site and wasn’t able to get an email address to contact you. Would you please consider adding a link to my website on your page. Please email me back.

Thanks!

Mandie Hayes
mandie.hayes10@gmail.com