Se on sitten kauden ensimmäinen pääkilpailu takana. Tulos ei ollut sitä mitä hain, mutta olihan siinä yhtä ja toista. Sija oli TOP 10, joka nyt oli ns. minimitavoite.
Kisa lähti hyvin käyntiin. Pääsin helposti kärkiryhmään alkukiihdytyksessä ja pysyinkin siinä jonkin aikaa. Ennen puoltaväliä vauhti osoittautui hieman yliampuvaksi ja jäin hieman porukasta, kuitenkin pystyin jatkamaan omaa hyvää uintia ja uin aivan loppusuoralle asti kärkiryhmän ja pääjoukon välissä. Pieni sekaannus laitureissa uinnin lopussa maksoi sen verran, että pääjoukko meni minusta ohi. Sain kuitenkin paikattua tilanteen toiseksi nopeimmalla vaihdolla, jolla ohitin lähes kaikki edellä olleen ryhmän kilpailijat.
Pyörään lähdin hieman edellisvuotta rohkeammin. Tavoiteena oli olla 10. ja 15. välissä ensimmäisen nousun päällä, mikä onnistuikin, koska sijoitus oli 13. paikkeilla. Sää tunturissa oli aika rapsakka. Lämpö oli +5 paikkeilla, lisäksi vesisade, sumu ja kova tuuli toivat omat mausteensa. Pyörä kulki tavoitteen mukaan. Ajoin nousut 330 watin paikkeilla ja muuten miten pystyin. Viimeiseen nousuun tosin jouduin hieman tinkimään, mutta sijoitus pyörällä vaihteli 7. ja 10. välillä mikä oli edelliseen vuoteen hyvä parannus.
Kaikki kuitenkin muuttui viimeisessä laskussa, jossa kärsin rengasrikon. Sain renkaan nopeasti vaihdettua, mutta kohmeisin käsin onnistuin jäädyttämään sormen kiinni pumppuun ja sitä irrotellessa patruunalla täytetty rengas myös tyhjeni. Sen jälkeen pysäyttelin ohi ajajia ja viimein onnistuin löytämään auton, jossa oli pumppu. Tuomareille soitetun puhelun jälkeen sain luvan täyttää renkaan ja pääsin jatkamaan matkaa kohti vaihtoa. Paikka, jossa vahinko tapahtui oli jo huoltokieltoaluella ja oma huoltoni oli kerennyt ohittaa minut ja odotteli T2:lla. Hukkasin säädössä reilu 25 minuuttia, jonka hävisin vaihtoon mennessä takanani ajaneelle kuskille.
T2 saavuin aikalailla viilennettynä. Onneksi jäljellä oli kuitenkin vielä mara, jossa varmasti lämmöt kyllä nousisivat. Laaksossa oli lämpimämpää ja juoksu lähti yllättävänkin mukavasti liikkeelle. Paras taagi ehkä jäi vuorenrinteellä kyykkiessä, mutta läpsyytelin kuitenkin reippaasti maaliin tehden päivän 4. nopeimman juoksun, joka on ihan OK “ylipainoiselle”.
Sijoitus oli 10., mutta ilman haaveria olisin pystynyt juoksemaan 4. tilasta. No aina ei onnaa, mutta renkaan kanssa olisi voinut käydä huonomminkin. Rikko tapahtui laskun hitaimmassa kohdassa ja melkein mikä muu kohta tahansa olisi tarkoittanut homman haltuun ottamista 80km/h vauhdissa. Tämä oli myös 2 kerta uralla, kun rengas menee kisassa, niin ei vielä voi epäonneakaan valitella. Tästä nyt sitten uusi mato koukkuun ja Luodon kanssa kohti ÖtillÖn aaltoja
Erikoiskiitos vielä omalle huoltotiimille ja B joukkueen retkueelle!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti