sunnuntai 6. tammikuuta 2008

Kotiin paluu

Puolan leirin lopettaminen tapahtui perjantain ja lauantain välisenä yönä. Tavoitellusta 90 kilosta jäätiin hieman "leirin" loppupuolella tapahtuneiden pienien repsahduksien takia, mutta jumi on kuitenkin sitäkin komeampi.

Eilen oli vuorossa "takaisin kuntoon" -jakson aloitus. Oletetusti jakson vaikein osuus kestää noin viikon, jonka jälkeen normaaliharjoittelu alkaa taas onnistua. Eilinen aloitus koostui aamu-uinnista ja puntista, sekä illan hiihdosta. (Puijolla on tykkilatu auki.) Harjoitukset "leireilyn" ja sitä edeltäneen lentsun jäljiltä tuntuivat aivan hirveiltä. Uimahallin 50 metrin allas tuntui loputtomalta ja salillakin meinasi happi loppua. Hiihto meni kertakaikkiaan sekavissa tunnelmissa, onneksi latu oli edestakainen niin eksymiseltä kuitenkin vältyttiin. Lopputuloksena oli se, että tänään pääsin ylös sängystä vasta puolenpäivän jälkeen joka paikka kipeänä.

On se taas legendaarista kun urheilu alkaa kulkea.

Ei kommentteja: