Joroisten karnevaaliviikko on viimeinen lähtenyt käyntiin. Tänä vuonna kilpailu on pitkästä aikaa todella kovatasoinen muutamien vuosien tauon jälkeen. Tutkailtuani lähtölistaa poimin sieltä 11 nimeä, joilla kaikilla on mahdollisuudet poodiumille (jos jollain on vielä lisäyksiä niin ehdotukset otetaan vastaan).
Huomioitavaa on myös, että kilpailu on vetänyt kilpailijoita, jotka eivät asu Suomessa. Oikeastaan ainoa suurempi puute lähtölistassa on Pätkän puuttuminen. Tietenkin olisi mukavaa nähdä myös Suomen lyhyen matkan miehet mukana laajemmalla rintamalla.
Tässäpä poimitut atleetit ja lyhyet analyysit:
Pablo Erat
”Joroisten härkä” Sveitsissä harjoitteleva TRIkone. Uinti ja pyörä ovat todella vahvoja, mutta juoksu on silloin tällöin arvoitus. Kysessä on miehen ensimmäinen kisa Suomessa, joka on samalla kauden pääkilpailu.
Teemu Lemmettylä
”Savolainen Teräsmies” Lajit kulkevat tasavahvasti. Sijoitus paljolti kiinni päivän tasosta. Viime viikot on askarreltu nopean solun parissa; saa nähdä mihinkä riittää. Synttärit sattuvat juuri tuolle kisapäivälle, joten mikäpä olisi parempi tapa juhlia kuin nappaamalla mestaruus.
Tuukka Miettinen
Erittäin kova puolimatkan menijä. Tällä kaudella pyörä on kulkenut varsin liukkaasti. Esim. SM -tempossa kymmenen joukossa. Uinti voi olla hieman kärkeä heikompi (loukkaantuminen), mutta varma nousija mahdollisesti jopa poodiumille asti.
Martin Arnaud
Belgian pyörämies. Ei tarkempia speksejä, mutta se on varmaa, että vaikeuttaa nopeimman pyöräajan hamuajien hommaa...
Jarmo Hast
”Suomen olympiamatkan Triathlon” Ollut viime vuodet Suomen ainoa todellinen edustaja Maailman Cupissa. Vetänyt urallaan aivan huikeita kisoja täydelläkin matkalla. Uinti ja juoksu huipputasoa, ainoa kysymys on, kuinka pyöräily lähtee porukoissa ajelun jälkeen... Ehdoton voittajasuosikki.
Kai Söderdahl
”Mr. Triathlon” ollut lähtö- ja maaliviivoilla niin pitkään kun kisoja on vaan pidetty. Tasaisen varma huippukuntoinen kone, joka on kevään pikaisen lopettamisen jälkeen taas tulessa. Pitkän matkan miehelle tulee toivoa, että nopeasolu on herkkänä kisa-aamuna.
Marko Törmänen
Kuuluu osastoon jo lopettaneet. Hyvä uimari ja armoton tempomies. Liekö pieni kevennys nostanut myös juoksun huipputasolle? Ei varmasti yllätä ketään vaikka pyllistelisi poodiumilla iltapäivällä ;)
Mika Luoto
Toinen jo lopettanut. Yksi Suomen suurista tekee paluun. Se on varmaa, ettei tämä mies tule rapakunnossa viivalle! Uinnista ja pyörästä on vaikea sanoa, mutta kukaan ei varmasti halua lähteä Luodon kanssa yhtä aikaa juoksemaan...
Sami Inkinen
”Amerikan mies” Vetänyt aivan mielettömiä kisoja rapakon takana. Uinti ei välttämättä tuo kisan nopeinta aikaa, mutta pyöräily voi sen tähdä! Lisäksi jaksaa myös aivan varmasti juosta.
Jarmo Rissanen
”(Musta) HEVONEN” Ui kuin Weissmuller ja juoksussakin on voimaa vaikka muille jakaa, mutta voi sitä pyörää. Mies on monin kertainen SM-tempo mitalisti ja kovin suosikki ajamaan päivän pohjat. Lopputulos riippuu siitä saako mr. Tempo paikattua pyörällä uinnissa tulleet vahingot ;)
Thomas Darby
Tälle kaudelle suomalaistunut atleetti. En tunne paremmin, mutta aikaisempien tulosten perusteella perusvarma menijä, jopa poodiumille.
Muu
SUOMEN TRIATHLON TIETÄJÄ
Kun kisassa kerrankin on oikein kunnolla kunnon menijöitä on syytä julkistaa Suomen Triathlon Tietäjä kilpailu, jossa arvataan Joroisten kilpailun kärkikolmikkoa.
Säännöt:
Laita kommenttiin arvauksesi kolmesta kärkikaverista. Oikeasta nimestä kolmen joukkoon saa yhden pisteen. Oikeasta nimestä ja sijoituksesta saa kolme pistettä. Eniten pisteitä saanut voittaa. Palkintona Savolainen teräsmies -paita!
Kuvassa Kaitsu pistelee Kanarian lämmössä. Liekö Joroisilla tänä vuonna syytä availla suikan vetoketjua...

45 kommenttia:
1.Lemmettylä
2.Hast
3.Luoto
1.Hast
2.Miettinen
3.Lemmettylä
1. Hast
2. Lemmettylä
3. Darby
Nyt voipi lähtee ilman paineita veikkaamaan kun mulla on jo sellainen todella hieno paita, tietty ei toinenkaan pahaa tee jos yks sattuu olemaan likaisena ja onko värivaihtoehtoja? :D heitetään sitten jotain legenda veikkausta:
Lemmettylä
Miettinen
Rissanen
1.Darby
2.Miettinen
3.Lemmettylä
1. Luoto
2. Lemmettylä
3. Hast
1. Darby Thomas
2. Mika Luoto
3. Kai Söderdahl
Voittoaika veikkauksia, meneekö kärki alle 4 tuntia?
1. Hast
2. Darby
3. Lemmettylä
1. Lemmettylä
2. Hast
3. Miettinen
Täytyyhän omaan mieheen luottoa olla! ;D Oli järjestys maalissa mikä tahansa, hieno kisa on luvassa niin kilpailijoillekin kuin katsojillekin!
1.Darby
2.Söderdahl
3.Lemmetylä
Ollaan näköjään "tri-vaimon" kanssa samoilla linjoilla, järjestys vain hieman eri... No, toivotaan, että Arjan veikkaus pitää paikkansa!
t."uimahallilla vieressä spinnannut"
1. Junnu
2. Luoto
3. Inkinen
- Junnu on AINA vaikea veikkaus näissä "pikakisoissa", koska sijoitus voi olla kaikkea voiton ja katastrofin väliltä
- Luoto, konkari joka jaksaa juosta ja vetää uinnin ja pyörän rutiinilla "pääporukassa"
- Inkinen, jää uinnissa, mutta ajaa ryhmän kiinni, jos jalat tulessa.
T2 Törmänen johdossa, voi voittaa jos saa riittävästi kaulaa...!
1.D Thomas
2.T Miettinen
3.T Lemmettylä
Uskoa omiin kykyihin löytyy ainakin vielä...
1. Miettinen
2. Hast
3. Luoto
Pantzai veikkaa että
1. Hast
2. Luoto
3. Miettinen
OHO, tosi hyvin tullut viekkauksia ja mikä parasta minunkin nimi esiintyy hyvällä prosentilla(en ole poistanut yhtään viestiä :D).
Hast, Miettinen, Darby ja minä näyttää keränneen kovinta suosiota, mutta muitakin on listoilla. Eiku vaan vielä veikkaamaan...
Kilpailijat voi myös laittaa viimeistely kokemuksia, jotta saadaan live vedon tuntua!
Itse tein tänään 7h lenkin kun kesäsään vietellessä karkasi käsistä ;)
1. Miettinen
2. Lemmettylä
3.Törmänen
T Weismyller
1.Söderdaehl
2.Lemmettylän Teemu +23
3.Luoto ja Rissanen sama aika. +53
1. Hast - vauhti
2. Lemmettylä - asenne
3. Miettinen - halu näyttää
Upea kisa tulossa ja kovakuntoisilla miehillä päivän vire ratkaisee. Toimiikohan livepalvelu netissä? ;)
Jos "pojasta polvi paranee". Ja sääri. Niin:
1. Miettinen
2. Hast
3. Lemmettylä
HURJAA!!!
1.Darby
2. Söderdahl
3.Miettinen
1. Hast
2. Darby
3. Lemmettylä
Kokemus ratkaisee..
1.Luoto M
2.Söderdahl K
3.Thomas D
Mestaruus ratkaistaan juoksun viimeiselle km:lla!!
1. Lemmettylä
2. Pablo Erat
3. Tempo Rissanen
-uintilehtori-
1. Hast
2. Lemmettylä
3. Söderdahl
Ja mä olen seitsemästoista. :-)
-jv
1.Luoto
2.Hast
3.Lemmettylä
T:Jossu
1.Hast
2.Törmänen
3.Söderdahl
Tässä kerettiläinen veikkaukseni. Toivottavasti tää antaa kaikille savolaisille siivet :)
1. Hast
2. Miettinen
3. Luoto
Bubbling under..
4.D.Thomas
5. Savolainen teräsmies
6. Söderdahl
1. Söderdahl
2. Lemmettylä
3. Miettinen
1.Teemu Lemmettylä
2.Ville-Veikko Niemi
3.Tuukka Miettinen
Älkäähän unohtako veikkailuista Jarno Lehtistä (15 veee)! Tämän päivän Savon Sanomien mukaan tähtää 10 sakkiin...
1. Darby
2. Luoto
3. Hast
1. Hast
2. Lemmettylä
3. Luoto
Uinnin kärki:
1. Hast
2. Luoto
-mikko-
1. Hast, kova kisarutiini ja fysiikka siivittää miehen voittoon
2. Luoto, armottomalla juoksulla 1.17 pintaan nostaa sijaansa kohti loppua ja lopulta hopealle
3. Törmänen tai Miettinen, riippuen siitä paljonko eroa juoksuun lähdössä Törmäsen hyväksi
-eemeli-
1. Söderdahl (pohja-aika juoksussa)
2. Darby (hyytyy juoksussa hopeale)
3. Luoto (jää pyörällä, nousee juoksussa)
1.Marko Törmänen
2.Tuukka Miettinen
3.Jarmo Rissanen
1) Thomas Darby
2) Teemu Lemmettylä
3) Marko Törmänen
- R.Y./WL -
1. Hast
2. Darby
3. Törmänen
1. Miettinen
2. Lemmettylä
3. Darby
... sanoo Karpo
1. Miettinen
2. Hast
3. Lemmettylä
- Äpö -
1. Hast
2. Lemmettylä
3. Luoto
Sanoopi Salama-Salminen, Vehmasmäki, Kuopijo.
Eipä kellään ole kaikki oikein oikeassa järjestyksessä.
Voittaja sentään mulla :)
T:Salama
PS. aika myöhään veikkasin, mutta 'sokkona' kuitenkin. Eli en ollut reitin varrella :)
Ujui..kaks ekaa oikein ja kolmonen on kisan nelosena ja vitonen oikein, vaikka niistä ei kyllä taida saada sääntöjen mukaan lisäpojoja... ;) Onnittelut kaikille kisan selvittäneille!
Kuusi pistettä, eikös?
Hast ja Kaitsu meni oikein...:-)
-jv
Kyllä jv 6 pistettä.
Pikaisen tarkastuksen jälkeen tuossa näytti muutama päässeen 6 pisteeseen. Koska oikeaa riviä ei löytynyt, niin 6 pisteeseen päässeille lohkeaa paikka SUOMEN TRIATHLON TIETÄJÄN -finaaliin, elikkä veikkaamaan Kuopion kisan tulosta.
Teen vielä tarkastuslaskennan ja julkaisen viralliset osallistumisoikeudet...
Lähetä kommentti