perjantai 7. elokuuta 2009

EM-päivitys

No niin, täällä sitä riehutaan halvan ja hyvän oluen kotimaassa. Matkat meni putkeen ainostaan paikallinen lentoyhtiö kyllä otti omansa pois pyörälaukun hinnassa. Loppu onkin sitten jo legendaa.

Kisajärjestelyt eivät tulleet itselleni yllätyksenä, koska olen tuolla naapuri Puolassa sen verran aikaa kerennyt rymytä. Tiivistyksenä kuitenkin, että aika itä-eurooppalainen ote. Pyöräilyreitti kulkee moottoritietä ja rataan tutustuminenkin on tietenkin moottoritiellä. Olihan siellä muutamia paikallisia poliiseja auttamassa, mutta kun muutama tippui porukoista niin siinä sitä taas oltiin ja viereinenkaista kun pyyhki toistasataa ohi niin alkoi siinä hymykin olla herkessä. Uinti paikka on Vltavassa, jonka virta kuulemma pysäytetään kisan ajaksi. Juoksureitti on mahtava kommunismisymbooli viheraluekoristeluineen.

Yleisesti valmistautuminen on mennyt vahvasti "Kuningaskotka" Tompan ohjatessa tilannetta. Joka päivä on tehtyt jotakin, mutta rasitus on pidetty kurissa. Keli vaikuttaa huomista ajatellen aika lämpimältä, ainakin nyt edelliset päivät on ollut tuommoista kolmeakymppiä. Näin etukäteen suosittelen tätä kilpailua niille, jotka luulevat kokeneensa triathlonissa jo suurimman osan...

No, eikun peukut sitten pystyyn.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei, ei liity kyseiseen juttuun, mutta mielenkiinnosta kysyisin urheilutaustasi. Elikkäs mitä olet elämäsi aikana harrastanut ja ennen kaikkea, milloin aloitit treenaamaan totisesti triathlonia?

Unknown kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Unknown kirjoitti...

Hiihto alkoi puolitoista vuotiaana. En osannut vielä kävellä, mutta sauvojen kanssa eteneminen onnistui :D Hiihtoa onkin riittänyt siitä asti.

Välillä myös yleisurheilin, jossa vahvuuksia oli ottelu, kuula ja 800m. Sitten on vielä tukku lyhempiä kokeiluita mm. uinti pesäpallo, jalkapallo, soutu ja maastopyöräily.

Pitkät matkat veivät minut 8 vuotiaana kun hiihdin Helenan hiihdossa ekankerran 40 ja tiputin setä Larin kympin kohdalla. Jossain kymmen vuoden tienoilla tuli myös vedettyä isän perässä 40 soutu lenkki, 80 hiihto lenkki ja reiluja 20km juoksuja, eikä silloinkaan kyllä tarvinnut paljoa pakottaa.

Triahtloniin tähtäävä harjoittelu on varsinaisesti alkanut vuoden 2004 tienoilla. Totiseksi minulla ei näillä näkymin ole tarkoitusta ruveta :D