maanantai 20. elokuuta 2012

IRONMAN KALMAR; SUB 8:30

Menttaalihierojan käsittelyssä ennen kisaa :D

No niin tulihan sieltä! Kolmannella yrittämällä päästiin sitten alle 8:30 ja niin siitä saatiin pakettiin yksi tavoite jonka olin itselleni asettanut! Aika 8:21 on parempi kuin uskalsin toivoa, mutta eipä se haittaa. Sijoitus tosin hieman huonompi kuin uskoin ajan riittävän 9.

Kisa alkoi aikalailla eeppisissä merkeissä. Uinti ei siis oikeastaan lähtenyt missään vaiheessa kunnolla käyntiin. Tai mikä pahinta, uinti ei oikeastaan tuntunut erikoisen huonolta, mutta hieman huonoa makua toi AG-juna joka veti koko ajan vasempaa kaistaa ohi. Onni onnettomuudessa oli kuitenkin, että maininki löi rantaan päin enkä ajelehtinut avomerelle.

Rantautumisvaiheessa homma kääntyi sitten lystin puolelle. Jaloissa oli heti pyörälle juostessa vahva fiilis. Pyörän alussa tein normaalista poikkeavan ratkaisun ja lähdin pyörän selkään ALL IN meiningillä, ajamaan karanneita ryhmiä kiinni. No taktiikka toimi kivasti. Valmistautumisvaiheessa ajetut muutamat tempot olivat laittaneet jalat ns. normaaliin kuntoon. Ekan satkun polin sata lasissa ja sainkin sen 5min kiinni ryhmiä joissa hyvällä uinnilla olisi mahdollista ollut olla. Satkun jälkeen pääsin hieman huilaamaan kiinni ajettujen mukana.  Toisen lenkin alussa koitin vielä ajaa kärkiryhmää kiinni reilun 30km vedolla, mutta viimeisessä käännössä näytti siltä, että parempi on nauttia kiinni otettujen avusta ja tankkailla viimeiset kympit pyörässä, jotta juoksu olisi sitten kuosissa. Taisi siinä tulla annettua ainakin AG kisaan sopiva mauste, kun perässä tullut letka lähenteli varmaan 30 henkeä parhaimmillaan :D Pyörässä tuloksena päivän 2. paras aika ja eka kerta kun mittari näytti yli 40 keskaria vaihdossa :D

Pyörän lopun passaus antoi hyvän sysäyksen juoksun alkuun ja juoksu kone lähti nakuttelemaankin aika mukavasti. Juoksun puoleen väliin asti vauhti pysyi hyvänä, mutta kai se siinä jo rupesi sen verran väsyttämään, että aivan huippusijoitukseen eivät paukut riittäneet. Perus 2:53 mara kuitenkin kovan pyörän jälkeen, joten ei passaa itkeskellä. Lisäksi loppu oli komea kun ohitettu ranskis alkoi kaipaamaan vauhtia viimeisellä parilla kilsalla ja näytöstyylin komealla kirillä kukistin kaverin viimeisillä sadoilla metreillä :D

Kisana Kalmari on todella suositeltava. Kaupunki on kaunis ja kaikki tapahtumat ovat lähellä keskustaa. Pyöräreitti on todella nopea. Tänä vuonna vauhtia antoi vielä tyyni keli, joka ei haitannut etenemistä tasaisessa maastossa. Kannustusta riitti koko matkalle ja eritoten juoksun kaupunkipätkällä himmaaminen ei tullut mieleen :D

No mitäs nyt sitten? Se nyt on ainakin selvää mistä kunnon sijoitukset ovat kiinni. Uinti on jotakuinkin nyt siinä jamassa, että huonommin on jo vaikea vetää. Siihen toki on helppoja parannuksia olemassa. Nyt mielessä pyörivät lähinnä talven tasatyönnön vähentäminen ja voi myös olla syytä vaikka edes kerran vuodessa käydä hierojalla :D Voihan se myös olla, että nyt kun tuolla ulapalla on kauhonut yksin muutaman vuoden ilman valvovaa silmää niin sitä helposti luulee olevansa kovempi jätkä kun onkaan :D

6 kommenttia:

LauriP kirjoitti...

Loistavaa! Kyllä tällaisia tekstejä kelpää lueskella :)

Ninni (energianurkkaus.vaikuttajamedia.fi) kirjoitti...

Onnittelut Teemu uudesta upeasta ennätyksestä!!

Unknown kirjoitti...

Kiitokset! Kyllä taas kelpaa jatkaa kun toinen onnistunut kausi putkeen :D

Unknown kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Puolimatkassa kirjoitti...

Huh! Hieno "rykäsy"!

Pitäisi teidän varmaan suunnitella lisää noita mentaalimestareita perheeseen ;]

Arja L. [triathlonvaimo] kirjoitti...

Sait blogitunnustuksen blogissani! :D