Näytetään tekstit, joissa on tunniste IM. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste IM. Näytä kaikki tekstit

maanantai 30. kesäkuuta 2014

IM AUSTRIA


Eilen kausi napsahti todenteolla käyntiin Itävallan Ironmanilla. Talven pitkän tauon jälkeen reeni on kulkenut kivasti ja odotukset olivat kohtalaiset kisaan. 

Uinnin pitkään kestäneen kuivan kauden jälkeen 55 uinti on aikalailla se mitä edeltäneen AVuinnit lupailivat. Onneksi tunne on kuitenkin se, että vielä on varaa, kun alle tulee lisää kovaa uintia ja erityisesti porukalla tehtyjä hyviä harjoituksia. 

Pyörästä jäikin sitten enemmän hampaankoloon. Alku lähti reippaasti liikenteeseen, mutta 80 jälkeen sain ketjut solmuun. Jouduin tilannetta oikaisemaan muutamaan otteeseen ja välillä jo luulin, että kisä jää tähän. Onneksi kuitenkin sain tilanteen lopulta korjattua ja matka jatkui normaalisti. Korjauksen aikana ohi livahti muutamia AG junia ja matkavauhdin palauduttua niputin junat yhdeksi bussuíksi. Loppu pyöräily olikin sitten melekoista hommaa...

Juoksuun lähdin reippaasti ennätys mielessä, eka puolikas meni suunntelman mukaan, mutta toiselle luupille lähdössä meni ensin maha ja sitten mies. 15k pelastusrengasjuoksun jälkeen tilanne aukesi viimeisille kilsoille ja tuloksena kuitenkin SUB3. 

Kausi on siis auki ja nyt vain odottelemaan kunnon hyperkompensaatiota ...

tiistai 3. syyskuuta 2013

IM Wisconsin, matkalla

Matka on polkaistu käyntiin ja tällä hetkellä naputtelen postia Chicagon letokentällä. Kunhan Darby tulee tuolta, niin jatketaan sitten kotimajoitukseen pelipaikan läheisyyteen Fitchburgiin, Madisonin kupeesee. Matka toitaiseksi putkeen ja taisi tuo aikaerokin mennä kerralla, vaikkakin illan ylläristä ei voi sanoa vielä mitään :D

Monenlaista tuli koettua tuossa vajaassa viidessä viikossa mitkä jäi nyt näiden tämän kauden IM:ien väliin. Edelleen harjoittelua on värittänyt hieman pienen lännät pyörä kilometrit, mikä on noiden kovempien fillarointien jälkeen laittanut reidet aika nalkkiin. Hyvää on, että vaikka kisoissa on ollut vaimeaa, niin ainakin lenkillä on muutaman kerran kulkenut ...

Edessä siis kauden pääkilpailu. Tavoiteena TOP 10 ja erityisesti TOP 6 / rahoille pääsy. Tällä kertaa on erittäin hyvä mahdollisuus saada kisassa TOP 10 kaksi Suomalaista. Lähtölistalla on jopa yllättävän paljon porukkaa. Selittynee sillä, että kisa on ensimmäinen, josta pisteet tulevat 2014 Hawaiin kisaan.

maanantai 5. elokuuta 2013

UK IM


UK:n kisasta oli kotia tuomisina 8. sija ja aikalailla hyvin mennyt kisa. Uinti oli hyvä, pyörässä ekat 90km meni hyvin, mutta toinen puolikas oli sitten vaikeampi jumiutuneen alaselän vuoksi. Juoksu perusvarma SUB3, joskin rata ei tällä kertaa ollut nopea.

Taisivat lepopäivät tällä kertaa purasta aika kivasti. Joroisten kankeus oli pikku hiljaa muuttunut liike-energiaksi. Uinti napsahti mukavasti liikenteeseen. Uinti tuntui vaihteeksi helpolta ja olin mukavasti ryhmässä ekan kiekan jälkeen. Väliaika hieman yllätti kun kellossa oli 25 ekan kierroksen jälkeen. Toisella kierroksella mies sen verran pehmentyi, että uutta vauhtia piti hakea seuraavasta ryhmästä. Uinti kuitenkin 53 minuutille ja selkeästi parasta tekemistä muutamaan vuoteen.

Pyörälle pääsin kohtuu asemista ja jalka lähtikin liikenteeseen aika mukavasti. Ekat 90 oli loistavaa rallia. Liekö sitten lähtenyt liiankin rapsakasti vai liekkö vain jalkojen puutetta, mutta pyöräily tökkäsi toiselle puolikkaalle, jonka sitten ajelin pääasiassa yläotteelta ja putkelta alaselän ongelmien vuoksi.

Juoksun eka maili oli aikalailla vaikea, mutta siitäpä se pekoni lähti uuniin ja jalat alkoivat pikkuhiljaa rentoutua. Ekan maran puolikkaan pystyin juoksemaan aikalailla mukavuusalueella, eikä lopussakaan juuri ongelmia ollut. Tuloksena SUB3 mara, joka oli kisan 4. nopein.

UK-kisoista kokonaisuudessaan voi sanoa, että ne poikkeavat aikatavalla aikaisemmin kokemistani kisoista. Bolton oli mielestäni aivan loistava pyöräilynjärjestelyjä lukuun ottamatta. En vaan voi käsittää, miten 2000 henkeä voi kiertää kisaa 3 looppina osittain sulkemattomilla tieosuuksilla, mitkä ei leveydeltään vastaa edes härmässä totuttuja mittoja.

torstai 1. elokuuta 2013

Kohti UK:ta (taas)

Mummon taitelema kannustusplakaatti rattaisiin.

Kesä taisi jo mennä, ja sujuvasti ilman päivityksiä. Vanha sananlaskuhan sanoo, että “silloin kun huonosti menee, niin ei se suomalainen triathlonisti blogiaan päivitä :D”. Tähän ehkä voin yhtyä, koska kisat ovat olleet aikalailla alakantissa ja ilon repiminen on tapahtunut enempi ajan kanssa. Nyt kuitenkin muutosta haetaan ihan blogipäivitystä myöten … Kesä siis sutkahti ja nyt on edessä kauden pääkilpailut, eka nyt tulevana sunnuntaina Boltonissa ja seuraava sitten Wisconsinissa 5vk palauttelun jälkeen. Kaudelta takana ovat Sääksen pikakisa ja puolikkaat Joroisilla ja Exmoorissa UK:ssa. Exmoor oli vähän sinne päin ja todella vaativalla reitillä sain itseni maaliin 15. tilalla kokonaiskilpailussa. Joroinen ja Sääksi sitten aikalailla heikommin, mutta maaliin silti. Alkukesän/kesän heikot tulokset eivät aivan yllätyksenä tulleet normaalia myöhemmin aloitetun harjoittelun jälkeen. Vaikka tiedossa oli, että alkukesä on reeniä varten, niin tietenkin pikku paniikki ja helposti ylimenevät reenit eivät ihan vieraita olleet huonojen suoritusten jälkeen :D Muutamia oikein hyviä reeni pätkiä kesälle on kuitenkin sattunut, joten hyvän kisan tekeminen ei omissa ajatuksissa mahdottomalta tunnu. Joroisten jälkeen on jarrua laitettu rattaisiin isolla kädellä ja ainakin testikisoissa vauhti on alkanut olla ns. normaalia. Toivotaan toivotaan siis, että myös jaksaminen on perustasolla ja UK:sta saadaan ilo irti.